2020-luvullakin sodankäynnissä pitää ottaa huomioon sääolot. Tällä hetkellä arvaillaan, mitä Venäjä aikoo tehdä Ukrainan suhteen.
Venäjä on toistuvasti kiistänyt hyökkäysaikeet Ukrainaan, mutta on samalla koonnut yli 100 000 sotilasta Ukrainan rajoille.
Yhdysvaltain viikonloppuna antaman tiedustelutiedon mukaan Venäjä olisi 75-prosenttisesti valmis hyökkäykseen.
Toistaiseksi diplomatia jatkuu, joskin Venäjän myötä myös länsi on lisännyt joukkojaan Itä-Euroopassa.
Lue myös: Näin ukrainalaiset valmistautuvat Venäjän uhkaan
"Rasputitsa"
Tällä hetkellä sää ja ”Rasputitsa” ainakin hankaloittaisi hyökkäystä. Rasputitsa tarkoittaa suomeksi rospuuttoa, eli kelirikkoa – mutaa, jota syntyy maahan keväällä. Yleensä mutaa on eniten maaliskuussa, kun lumi alkaa sulaa.
Tänä vuonna talvi on kuitenkin ollut Ukrainassa erityisen leuto.
Uutiskanava CNN kertoo ajaneensa ukrainalaisesta satamakaupungista Mariupolista Keski-Ukrainaan Zaporizhzian kaupunkiin. Matkalla oli alkanut sataa vettä. Kuljettaja oli huokaillut, että sateen pitäisi tähän vuodenaikaan olla lunta.
Zaporizhzian teillä lumi suli ruskeaksi vedeksi.
Lue myös Helena Petäistön analyysi: Macron ei unohtanut Suomea tavatessaan Putinin Kremlissä
"Putinin on odotettava"
EU:n Copernicus-ohjelma kerää tietoa ilmastosta. Sen mukaan Itä-Euroopassa tammikuun lämpötilat olivat 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpiä.
Keskilämpötila oli korkein 30 vuoteen. Tammikuu oli myös huomattavasti märempi, ja Ukrainan maaperä normaalia kosteampi. Tämä tarkoittaa vähemmän routaa ja enemmän mutaa.
Yhdysvallat on arvioinut, että Venäjän olisi helpompi hyökätä, jos lämpötila laskisi.
– Putinin on odotettava, että maaperä jäätyy, jotta hän voi ylittää rajan, Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi tiedotustilaisuudessa viime kuussa.
Myös USA:n puolustusministeriön mukaan maaperän jäätyminen loisi optimaaliset olosuhteet maahyökkäykseen.
Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan Putin ymmärtää, että mikäli Venäjä haluaa toteuttaa hyökkäyksen, se pitää tehdä ennen maaliskuun loppua.
Lue myös: Putinilla pakonomainen kiinnittyminen Neuvostoliiton kohtalonyhteyteen omassa toiminnassaan, sanoo tutkija
Jäinen maa ei ole elinehto
Yhdysvaltalaisen tutkimuslaitoksen ja ajatushautomon RAND Corporationin mukaan routainen maa olisi mukava asia hyökkäyksen kannalta venäläisjoukoille, mutta se ei ole elinehto.
RAND huomauttaa, että sää ei vaikuta täsmäohjuksiin tai ilmaiskuihin. Myöskään panssarivaunujen kulkua pehmeä maa ei pahasti haittaa, joskin se hidastaisi etenemistä.
Avainasemassa ovatkin huoltojoukot. Panssarit eivät liiku nopeasti, jos huolto ei pysy mukana. Huoltoajoneuvoja pehmeä maa voisi hidastaa, jos niiden täytyisi mennä maastoon.
RANDin mukaan Venäjä on ottanut käyttöön logistisia laitteita tällaisten ongelmien voittamiseksi, esimerkiksi pelastusajoneuvoja ja liikuteltavia siltoja. Ponttonisiltoja on näkynyt esimerkiksi junissa, jotka ovat matkanneet Valko-Venäjälle.
Maaperäolosuhteet ovat kuitenkin erilaiset eri kohdissa Ukrainaa. Itä-Ukraina on viljelysmaata, jotka ovat kuin luodut tankeille.
Valko-Venäjän pohjoisrajalla on puolestaan tuhansia neliökilometrejä suota, jotka estäisivät hyökkääviä joukkoja.
RANDin mukaan mutaisen maan merkitys riippuu myös siitä, millainen mahdollinen hyökkäys olisi. Alkuvaiheessa ilma- ja ohjusiskut olisivat merkittävämpiä.