Kesän alussa ravitsevia sateita kaivattiin pelloille. Viime päivinä taas vettä on ropissut tarpeeseen nähden liikaa.
Maanviljelijän työssä sään oikkuja on kestettävä.
– Välillä on vähän hermo kireällä tämän takia, toteaa maanviljelijä Lauri Uusi-Eskola Kotirannan tilalta.
Vantaalaistilalla viljellään muun muassa ohraa, vehnää, hernettä, ruista ja syysvehnää.
– Nyt ei auta kuin odotella vähän kuivempia kelejä, mutta laatu on mitä on siinä vaiheessa.
Ajankohtaan nähden runsaiden sademäärien takia puintityöt eivät etene toivotulla tahdilla. Korjattuna vilja-alasta on valtakunnallisesti kolmisenkymmentä prosenttia.
Asiantuntijan mukaan kostea, lämmin ja hautova sää heikentää huolestuttavasti pelloilla korjaamistaan odottavan sadon laatua. Viljoissa tapahtuu jo muun muassa tähkäidäntää.
– Homesienet lisääntyvät, kasvustot alkavat ränsistyä, pellon kantavuus alkaa heiketä, kertoo ProAgrian kehityspäällikkö Sari Peltonen.
"Toivottavasti pouta toteutuisi"
Pahimmassa tapauksessa kaikkea satoa ei saada korjattua pelloilta niin, että se leipään kelpaisi.
– Meillä ei ole mahdollisuutta polttaa sellaista viljaa, eikä oikeastaan muutakaan käyttötarkoitusta. On kysymysmerkki, kannattaako sellaista viljaa edes korjata, sanoo maanviljelijä Olli Uusi-Eskola.
Kaikkiaan tämän vuoden viljasadon ennakoidaan jäävän keskimääräistä heikommaksi, mutta määrä riittänee vastaamaan kysyntään.
Peltosen mukaan tilannetta voidaan paikata myös viime vuosien varastoilla.
– Yksi huono vuosi vielä kestetään, mutta jos tulee useampia huonoja peräkkäin niin kotimaan viljatasekin rupeaa olemaan tiukilla.
Viljelijät odottavat ensi viikolle ennustettuja poutapäiviä, sillä märälle pellolle ei puimaan pääse.
– Toivottavasti pouta toteutuisi ja päästäisiin kunnolla kevätviljoja korjaamaan, Olli Uusi-Eskola miettii.