Ruotsalaismies päätti säästää sähkölaskussa kokkaamalla viikon lämpimät ateriat kertarysäyksellä.
Sähkön hinnan nousu on pakottanut monet muuttamaan kulutustottumuksiaan. SVT-kanavan haastattelussa ruotsalainen Per Aholainen kertoo omasta tavastaan säästää.
Lue myös: Asunnonomistajia voi odottaa ikävä yllätys: Vastikkeen hintaan tulossa kova korotus
Uuni täysille tunniksi kerran viikossa
Kerran viikossa Per laittaa uunin päälle tunniksi ja kokkaa kaiken ruokansa kerralla. Hän pyrkii tekemään tunnissa vähintään neljä erilaista ruokalajia.
– Suunnittelen kaiken huolella ja yritän saada kerralla tehtyä niin monta ateriaa kuin mahdollista.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue myös: Suomi näyttäisi välttyvän sähköpulalta loppuviikon kireistä pakkasista huolimatta
Sähkölasku havahdutti säästötoimiin
Per kertoo, että tekee näin pienentääkseen sähkölaskuaan. Sähkölasku sai Vårgårdassa lähellä Göteborgia asuvan miehen miettimään kulutustaan.
Per on omien sanojensa mukaan onnistunut vähentämään sähkön kulutusta muun muassa tehokkaamman ruoanlaiton avulla.
– Elän kuten minua edeltävä sukupolvi. SIlloin he suunnittelivat asiat täysin eri tavalla, hän sanoo.
Reititin kiinni poissaollessa
Ruoanlaiton suunnittelun lisäksi Per on laskenut lämpötilan neljääntoista asteeseen kotitalonsa niissä huoneissa, joita hän ei käytä kovin usein. Ensimmäisenä Perin keinosta kertoi Sveriges Radio.
Sähkölaskun analysoinnin jälkeen hän löysi lisää tarpeettomia sähkösyöppöjä.
– Aina kun lähden kotoa, sammutan reitittimen, hän sanoo.
"Jokaisen on otettava tästä vastuuta"
Per Aholainen oli aiemmin mukana kuntapolitiikassa Vårgårdassa Keskustapuolueen listoilla. SVT:n haastattelussa mies kertoo, että hänen uudella elämäntavallaan ei ole poliittista yhteyttä.
– Ei, mielestäni kaikkien pitäisi olla mukana kantamassa yhteistä vastuuta energiakriisissä, jonka keskellä olemme.
Lue myös: Tiedätkö, mitkä hommat ovat oikeasti taloyhtiön vastuulla? Nämä osakkaalle kuuluvat kustannukset ihmetyttävät eniten: "Hämmentää monia"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: SVT, Sveriges Radio