Ruotsalaismatkustajien määrä puhuttaa tällä hetkellä Turussa. Turun sataman kautta saapuu maahan päivittäin jopa useita satoja matkustajia naapurimaastamme. Vaikean koronavirustilanteen vuoksi Ruotsista Suomeen saa saapua ainoastaan pätevällä syyllä.
Ruotsalaismatkustajien määrä kaupungin katukuvassa on ihmetyttänyt viime päivien aikana Turussa. Erikoisen asiasta tekee etenkin se, että Ruotsin kansalaisten maahantuloa Suomeen on rajoitettu merkittävästi naapurimaan vaikean koronavirustilanteen vuoksi.
Tästä huolimatta Suomeen on saapunut ruotsalaismatkustajia Turun sataman kautta päivittäin jopa useita satoja.
– Yllättävän paljon ruotsalaisia tulee Suomen suuntaan. Olen ymmärtänyt, että jopa useita perhekuntia päivittäin. Merkittäviä määriä, kertoo Turun Satama Oy:n tekninen johtaja Markku Alahäme.
Suomeen vain pätevällä syyllä
Tällä hetkellä ruotsalaiset eivät saa matkustaa Suomeen muuten kuin välttämättömistä syistä.
– Kyllähän valvonta on haasteellista. Puhutaan hyvin subjektiivisista arvoista. Jollekin pakottava syy saattaa olla eri kuin toiselle, avaa tilanteen haasteellisuutta Länsi-Suomen merivartioston yleisjohtaja Pekka Niittylä.
– Viime kädessä se on asiakkaan tehtävä, eli tämän maahantulijan tehtävä todistaa sille rajatarkastusta tekevälle rajavartiomiehelle, että hänellä on riittävän pätevä syy tulla Suomeen, jatkaa Niittylä.
Silti esimerkiksi suosituissa turistikohteissa on tavattu naapurimaan kansalaisia.
Lue myös: Tallink Siljan Suomen ja Ruotsin välisillä laivareiteillä jopa 25 prosenttia matkustajista on ruotsalaisia – näin yhtiö kommentoi
– En itse olisi nyt hirvittävän huolissani tilanteesta, koska esimerkiksi meillä Turun linnassa on turvatoimet, jotka kohdistuvat kaikkiin kävijöihin.
– En näe, että tämä merkittävästi nostaisi mitään tartuntariskiä, mutta tietysti poikkeusaikana ihmiset näkevät ehkä hieman herkemmin kuin normaalisti, sanoo vs. museopalvelujohtaja Petteri Järvi Turun kaupungilta.
Vapaasti huviveneellä Suomeen
Valvonnasta ja rajoituksista huolimatta Ruotsista saa kuitenkin matkustaa vapaasti Suomeen huviveneellä. Suomessa tämä onkin aiheuttanut runsaasti hämmennystä.
– Kyllä heitäkin koskee tämä karanteenissa pysyminen. Eli siellä huviveneessä sitten tulisi olla sen matkan ajan. Jos tulee esimerkiksi purjeveneellä, niin toivottavasti asiakkaat ymmärtävät sen, että pysyvät siellä niin sanotusti omissa oloissaan, vaikkakin saavat tulla Suomeen ilman rajatarkastusta, muistuttaa Länsi-Suomen merivartioston yleisjohtaja Niittylä.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.