Nuoret Leijonat eteni dramaattisesti alle 20-vuotiaiden MM-finaaliin sunnuntain vastaisena yönä, kun se päihitti Ruotsin välierässä jatkoajan jälkeen 4–3. Voittomaalista vastannut Benjamin Rautiainen myönsi, että Suomi oli vielä kolmannessa erässä paniikin partaalla.
LUE MYÖS: Nuoret Leijonat MM-finaaliin! Ruotsi kumoon hirvittävässä jatkoaikatrillerissä
LUE MYÖS: Suomen MM-finaalivastustaja selvisi
Suomen ja Ruotsin välinen kamppailu oli vielä avauserän jälkeen maaliton, kunnes Ruotsin Otto Stenberg rikkoi kuparisen toisen erän alussa. Suomi kuitenkin rynni rinnalle ja ohi Emil Hemmingin ja Jesse Kiiskisen maaleilla. Lopulta Arttu Alasiurua päätti erän 3–2-lukemiin Stenbergin ylivoimatasoituksen jälkeen.
– Kaksi erää veimme peliä. Pelasimme kuten pitikin. Tuli paljon paikkoja ja olisimme voineet tehdä jopa maalin lisää siinä, Rautiainen kertoi ottelun jälkeen MTV Urheilulle.
Kolmannessa erässä Ruotsi kuitenkin dominoi. Suomi sai aikaan vain neljä laukausta, joista yhden kohti maalia. Ruotsille kirjattiin 20 laukausta kohti maalia, joista Suomen veräjänvahti Petteri Rimpinen piti kaikki paitsi yhden ulkona, kun Wilhelm Hallquisth tasoitti pelin 3–3:een.
– Olimme melkoisessa pesukoneessa välillä. Kaveri tuli oikealta ja vasemmalta. Vähän liikaa passivoiduimme, Rautiainen myönsi.
– Siinä iski pieni paniikki. Mikään epätoivo ei kuitenkaan iskenyt. Uskoimme silti, että tämä vielä klaarataan. Taisteltiin kyllä se erä.
Jatkoajalla Suomi sai taas pelistä otteen, vaikka Ruotsi pääsi pyörittämään ensimmäisenä ylivoimalla. Selviydyttyään siitä, antoi Ruotsin Tom Willanderin jäähy Suomelle loistosauman, joka ei jäänyt käyttämättä.
– Jatkoaika on aina omanlaisensa homma. Kaveri sai siihen ylivoiman ja se vielä taisteltiin siihen. Se osoitti millainen leijonaryhmä tuossa on kasassa. Sitten saimme oman tilaisuutemme ylivoimalla ja käytimme sen.
Tapparassa pelaava Rautiainen, 19, viimeisteli Suomen voittomaalin ovelalla laukauksella pienestä kulmasta, yllättäen ruotsalaisvahti Melker Thelinin täysin.
– Se (maali) tuntuu aika hyvältä. Eihän tuollaista voi edes unelmoida. Päässä ei vielä pyöri juuri mitään, mutta hienoltahan tuo tuntuu, Rautiainen kuvaili tuntemuksiaan.
Suomi kohtaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pelattavassa MM-finaalissa Yhdysvallat, joka kellisti välieräottelussaan Tshekin maalein 4–1. Ottelu alkaa kello 2.30 Suomen aikaa.