Ruotsissa koronatartuntoja yli 10 kertaa Suomea enemmän ja selvästi tiukempi linja testiin pääsyssä – näin eri tavalla epidemiaa on torjuttu kouluissa ja päiväkodeissa

8:46img
Video: Tältä näyttävät isoimmat erot Suomen ja Ruotsin välillä – katso maiden koronastrategioiden tärkeimmät keinot
Julkaistu 21.08.2020 15:50

Noora Knapp

noora.knapp@mtv.fi

Tartuntaluvut ehtivät jo taittua laskuun länsinaapurissa, mutta nyt luvuissa on nähty jälleen pientä nousua kahden viimeisen viikon aikana.

Suomi ja Ruotsi valitsivat täysin erilaiset linjat koronaviruksen torjunnassa alusta lähtien. Suomessa otettiin keväällä käyttöön valmiuslaki ja ovensa sulkivat esimerkiksi koulut, ravintolat ja kirjastot. 

Ruotsissa julkiset paikat ovat olleet auki ja määräysten sijaan maassa on turvauduttu suosituksiin. 

Vaikka Ruotsin väkiluku on kaksinkertainen Suomen väkilukuun verrattuna, puhuvat numerot eri strategioiden tuloksista silti selvää kieltä.

Ruotsissa on todettu 85 810 koronavirustartuntaa ja yli 5000 virukseen liittyvää kuolemaa.

Suomessa tartuntoja on todettu 7842. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on tällä hetkellä 334.

Ruotsissa tartuntatapauksia oli eiliseen mennessä todettu siis yli kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna.

Testausjonoissa eroavaisuuksia

Testiin pääsyssä Ruotsi pitää Suomea tiukempaa linjaa. Vasta kaksi päivää oireilleet testataan, kun Suomessa testiin kehotetaan kaikkia oireilevia.

Ruotsissa koronavirustestejä tehdään noin 52 000–82 000 viikossa. Suomessa tavoitteena on, että testejä pystyttäisiin tekemään päivässä 20 000.

Myös jonotilanteessa on eroja. Ruotsissa testiin pääsee nopeasti ja tulos tulee kahden päivän sisällä.

Suomessa testaaminen on osassa maata ruuhkautunut. Esimerkiksi Uudellamaalla tulosta on saattanut joutua odottamaan päiväkausia. 

Sama linja kouluissa ja päiväkodeissa

Kouluissa ja päiväkodeissa Suomi ja Ruotsi toimivat varsin samalla tavalla.

Isoin ero on se, että Ruotsissa ennen kouluun paluuta pitää olla kaksi oireetonta päivää, kun taas Suomessa saa palata vähäoireisena, jos koronatesti on tehty ja tulos ollut negatiivinen. 

MTV Uutisten Ruotsin kirjeenvaihtaja Jukka Lehto muistuttaa, että suurista tartuntaluvuista huolimatta tilanne Ruotsissa on tällä hetkellä paljon parempi kuin monissa muissa Euroopan maissa.

Katso videolta, millaiseksi Lehto kuvailee Ruotsin tilannetta tällä hetkellä.

Lue myös: Ruotsissa yhteensä 5 800 koronakuolemaa – maan kuolintilastot korkeimmillaan 150 vuoteen

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi