Ruotsissa olympialaisten valintasotku – urheilijat raivoissaan: "Valehtelee koko Ruotsin kansalle"

Ruotsissa olympialaisten valintaprosessista on noussut suuri kohu, kun rajan rikkoneita urheilijoita on jätetty rannalle.

– Oma maani estää minua osallistumasta, sanoo korkeushyppääjä Maja Nilsson Instagramissa.

– Olen rikkonut rajan nyt kahteen kertaan ja kahdesti minulta on evätty osallistuminen, kestävyysjuoksija Yolanda Ngarambe kertoo pettyneenä.

Kummankaan yleisurheilijan nimi ei ollut Ruotsin Pariisin olympialaisiin valittujen urheilijoiden joukossa, kun lista julkistettiin viime viikolla. Ruotsi lähettää kisoihin 117 urheilijaa. Peräti yhdeksän yleisurheilijaa, jotka olisivat olleet valintakelpoisia, jätetiin valitsematta.

Nilsson on hypännyt tällä kaudella korkeutta 191, ja hän olisi ollut oikeutettu olympiapaikkaan rankingin kautta. Ngramben kauden paras aika 1500 metrillä on 4.04,50 ja myös hänen pisteensä olisivat riittäneet olympialaisiin rankingin avulla. Ruotsin olympiakomitea ei kuitenkaan ottanut kumpaakaan mukaan kisamatkalle. Syynä tähän on Ruotsin liiton tiukemmat säännöt.

Saman kohtalon koki myös purjehtija Emil Bengtson, jonka mielestä Ruotsin olympiakomitea rikkoo sääntöjä ja on rikkonut niitä vuosikymmeniä. Bengtson kritisoi rajusti maansa olympiakomitean Pariisin joukkueenjohtajaa Peter Reinebota.

– Peter Reinebon pitää erota heti. Hän valehtelee koko Ruotsin kansalle, Bengtson tilittää Aftonbladetin mukaan.

Bengtson on saanut tukea asianajaja Daniel Stattinilta ja asia on viety jo urheilun oikeustuomioistuin Casin käsiteltäväksi.

KOK:n säännöissä on hyvin selkeästi kerrottu, miten valinnat tulee tehdä, kun ohjeita laaditaan. Kansalliset elimet eivät voi laatia omia sääntöjään, Stattin sanoo Aftonbladetille.

Ruotsin olympiakomitean mielestä sääntöjä ei ole rikottu.

KOK vahvistaa, että vastuu olympiavalinnoista on selkeästi Ruotsin olympiakomitealla, joukkueenjohtaja Reinebo vastaa syytöksiin Aftonbladetin mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat