Jos koira kesken unien ravistellaan hereille, voivat seuraukset olla ennalta-arvaamattomia.
Oletko kuullut sanottavan, että nukkuvaa koira ei pidä herättää? Kysyimme eläinsairaala Mevetin eläinlääkäri Jutta Puomiolta, pitääkö tämä paikkansa.
Lue myös: Karvakuonot alkavat ulkoiluttaa ikäihmisiä Espoossa – Ritvan, 89, uusi ystävä on länsiylämaanterrieri Luca
Unen tarve vaihtelee
Puomio kertoo, että koiralla on samanlaisia syvän ja kevyen unen vaiheita kuin ihmisilläkin. Niillä on REM-unta ja NREM-unta.
– Samaan tapaan kuin meillä, on uni oppimisen ja elimistön normaalin toiminnan ja palautumisen kannalta tosi tärkeää, hän kertoo MTV Uutisille.
Unen tarve vaihtelee koiran iän, koon ja muiden yksilöllisten ominaisuuksien mukaan.
– Pennut tarvitsevat pääsääntöisesti täysikasvuista koiraa enemmän unta. Keskimäärin aikuinen koira nukkuu noin 8–16 tuntia vuorokaudessa.
Vaistonsa varassa toimiva koira voi pelästyä
Yhtäkkisesti herätetty koira saattaa pelästyä ja toimia refleksinomaisesti. Jos koira siis kesken unien ravistellaan hereille, voivat seuraukset olla ennalta-arvaamattomia.
– Saattaa tulla tilanne, että se puree, vaikka se ei normaalitilanteissa ollenkaan niin tekisi, Puomio sanoo.
Toki välillä tulee tilanteita, jossa koiran saa ja se pitääkin herättää. Esimerkiksi jos pitää lähteä johonkin.
– Silloin kannattaa tehdä esimerkiksi niin, että puhuu tasaisella ja rauhallisella äänellä eikä välttämättä niin, että menisi koskemaan. Äänellä herättelee eläintä, Puomio vinkkaa.
Katso myös video: Miksi koiran ilmoittaminen koirarekisteriin on tärkeää?
9:29