Aino-Kaisa Saarinen paljastaa tiistaina ilmestyneessä elämäkerrassaan Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot taustat kieltäytymiselleen Vancouverin olympialaisten parisprintistä 2010. Saarisen päätös johti lähes täydelliseen välirikkoon Suomen joukkueen sisällä.
Saarinen teki lopullisen läpimurtonsa kansainväliseen kärkeen edellisenä talvena Liberecin MM-kisoissa, joissa hän saavutti kolme kultaa; 10 kilometrillä (p), parisprintissä (v) Virpi Kuitusen kanssa ja 4 x 5 kilometrin viestissä Kuitusen, Pirjo Murasen ja Riitta-Liisa Roposen kanssa, ja lisäksi yhden pronssin 7,5 + 7,5 kilometrin yhdistelmäkilpailussa. Kultasuonen odotettiin jatkuvan Vancouverissa.
Saarinen oli ennen kisoja puhunut hiihtävänsä kaikki matkat, mutta sprintin (13:s), 10 kilometrin vapaan (15:s) ja 7,5 + 7,5 kilometrin yhdistelmäkisan jälkeen Saarisen ilmoitettiin jättävän väliin vapaalla hiihtotavalla käytävän parisprintin, jossa hänen odotettiin taistelevan mitalista Riitta-Liisa Roposen kanssa.
− Olin jo valinnut Aino-Kaisan parisprintin joukkueeseen, mutta hän sanoi lauantaina, että haluaisi panostaa pitempään viestiin ja 30 kilometrille. Hän sai siihen luvan, päävalmentaja Magnar Dalen kommentoi valintoja STT:lle ennen kilpailua.
Tuoreessa elämäkerrassaan Saarinen paljastaa, että hän kärsi stressin aiheuttamista kiusallisista vaivoista jo keväällä Liberecin MM-menestyksen jälkeen. Oireilu ilmeni verenvuotona alapäästä. Samat vaivat palasivat Vancouverissa. Valmentajaansa Jarmo Riskiä ja lääkäri Harri Hakkaraista konsultoituaan Saarinen teki päätöksen jättää yhdistelmäkilpailun väliin.
”Raportoin sekä toiveeni että oireeni Dalenille, joka palkitsee luottamukseni kertomalla muulle joukkueelle, että kärsin ”ennenaikaisista kuukautisista”.”
Saarisen kieltäydyttyä Roponen sai yhdistelmäkilpailuun parikseen Riikka Sarasoja-Liljan. Roponen kommentoi Saarisen päätöstä toteamalla, ”että minulla ei ole varaa heitellä olympiamitaleja lumihankeen, mutta ilmeisesti joillakin muilla on”. Kilpailussa pari jäi kahdeksanneksi. Roponen kommentoi kisan jälkeen toivovansa, että Saarinen saa kisoista olympiakullan, jota tuli hakemaan. Kotimaisessa mediassa Roposen kommentit uutisoitiin ja ihmeteltiin Saarisen itsekästä ratkaisua.
”Hei ihan mielelläni olisin hiihtänyt, mutta kun alapäästä valuu verta. Voisi näyttää hieman epäesteettiseltä. Pitäisikö laittaa vaippa?” Näinkö olisi pitänyt tulla medialle avautumaan?”
Puhumatta pronssille
Saarinen kertoo kirjassaan, että Roponen ei puhunut hänelle Vancouverissa enää sanaakaan parisprinttiratkaisun jälkeen. Myös Sarasoja-Lilja vaihtaa kisakylän ravintolassa pöytää Saarisen saapuessa paikalle.
”Dalen on ottanut tavaksi viedä viestijoukkueen kilpailua edeltävänä iltana pizzalle. Tämä ”viestipizza” on ollut eräänlainen kultamitalitalismaani sekä Sapporon että Liberecin MM-kisoissa. Nyt ilmassa leijuu hieman toisenlaista kemiaa. Matkalle valittuun pizzeriaan en mahdu samaan autoon kuin Ritu. Pizzeriassa istumme samassa pöydässä, mutta pizzoja haarukoidaan kiusallisessa hiljaisuudessa.”
Näistä lähtökohdista huolimatta Suomen naiset ottivat Vancouverissa viestin olympiapronssia. Kisa oli samalla 2007 ja 2009 MM-kultaa saavuttaneen viestinelikon, johon kuuluivat Roposen ja Saarisen lisäksi Virpi Kuitunen ja Pirjo Muranen, viimeinen yhteinen arvokisaesiintyminen.
Lainaukset Pekka Holopaisen kirjoittamasta teoksesta Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot (Kustannusosakeyhtiö Teos, 2016).