Apulaisoikeusasiamies: Säätiöiden ja yhdistysten jättäminen koronarahoituksen ulkopuolelle oli lainvastainen

10:31img
Katso videot: Kansanedustajat keskustelivat viime vuoden huhtikuussa, onnistuiko Business Finlandin tekemä rahoitus.
Julkaistu 18.06.2021 11:35

MTV UUTISET – STT

Apulaisoikeusasiamiehen päätös on seurausta Suomen sosiaali ja terveys ry SOSTE:n viimevuotisesta kantelusta.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies toteaa eilen antamassaan päätöksessään, että säätiöiden ja yhdistysten jättäminen häiriörahoituksen ulkopuolelle ei ole ollut valtionavustuslain mukaista.

17.6. antamassaan päätöksessä Eduskunnan apulaisoikeusasiamies toteaa Business Finlandin menettelyn olleen lainvastainen.

Lue myös: Koronatukia jaettu runsaasti myös aloille, jotka ovat säästyneet pahimmilta iskuilta – raportti kritisoi myöntämisjärjestystä

Apulaisoikeusasiamiehen päätöksessä todetaan myös, että "valtionavustuslain mukaisen tuen saamiseen oikeutettujen taloudellisen toiminnan harjoittajien ei voida lain mukaan edellyttää tavoittelevan voittoa".

Apulaisoikeusasiamiehen osoitti ohjeistuksen Business Finlandille ja työ- ja elinkeinoministeriölle.

Suomen sosiaali ja terveys ry SOSTE kanteli vuosi sitten keväällä Business Finlandin päätöksestä jättää koronaepidemian takia talousvaikeuksiin ajautuneet säätiöt ja yhdistykset häiriörahoituksen ulkopuolelle.

– Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös on yhdistyksille ja säätiöille tärkeä ja merkittävä, toteaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.

Kantelussa SOSTE muistutti, että Suomessa on lähes tuhat yhdistystä ja säätiötä, jotka tuottavat sosiaali- ja terveyspalveluja liiketoiminnan muodossa, jotka toimivat markkinoilla samalla tavoin kuin yhtiömuotoiset palveluntuottajat.

Lue myös: Soste: Asumistuen korotus saa laajaa kannatusta sosiaalialan ammattilaisissa – "Sosiaalibarometrin viesti on selvä"

Järjestöille ei myönnetty rahoitusta

Koronaepidemian vuoksi talousvaikeuksiin ajautuneet toimijat olivat tiedustelleet Business Finlandilta mahdollisuutta hakea liiketoiminnan kehitysrahoitusta koronaepidemian aiheuttamassa häiriötilanteessa.

Järjestöjen saama yksiselitteinen vastaus on, että rahoitusta ei myönnetä yhdistyksille ja säätiöille.

– Apulaisoikeusasiamies yhtyy SOSTEn näkemykseen siitä, että yhteisömuodolla ei pitäisi olla mitään vaikutusta julkisista varoista myönnettävien yritystukien myöntämiseen, Kiukas sanoo.

– Tämä on tärkeä ratkaisu. Jatkossa elinkeinotoiminnan kehittämiseen järjestöille on myönnettävä tukea samoin perustein kuin yhtiöille. Tämä päättää pitkän eriarvoisuuden kauden, jossa järjestölähtöiset toimijat eivät ole tähän saaneet rahaa kehittämiseen mistään. Se on tosi iso juttu, joka muuttaa nykyistä järjestelmää.

Tuoreimmat aiheesta

Business Finland