Hallitus antoi eduskunnalle syyskuussa lakiesityksen, joka panisi sähköautojen hankintatuille pisteen jo vuodenvaihteessa. Alun perin tukea oli tarkoitus myöntää maaliskuun loppuun asti. Määrärahat ovat Traficomin seurantamittarin mukaan loppu tältä vuodelta, eikä liikenne- ja viestintäministeriö näe, että rahoitusta olisi tarpeen myöntää enää ensi vuodelle.
Alle 50 000 euroa maksavan uuden sähköauton hankintaan on saanut Suomessa vuodesta 2018 alkaen 2 000 euron tuen, mutta liikenne- ja viestintäministeriö haluaa sulkea rahahanat henkilöautojen osalta jo tämän vuoden lopussa.
LVM on arvioinut, että sähköautojen tuen päättymisellä on vain vähäisiä vaikutuksia niiden kysyntään, sillä hallitus tukee henkilöautojen sähköistymistä myös verotuksen keinoin. Esimerkiksi autovero on jo täyssähköautoilta poistettu. Lisäksi liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) on ehdottanut sähkö- ja kaasuautojen ajoneuvoveron laskemista. Hän pitääkin sähköautojen hankintatuen loppumista positiivisena ongelmana.
– Monia harmittaa, että hankintatuki loppuu, mutta yhteiskunnan ja ilmaston kannalta on hienoa, että siirtymä sähköiseen liikenteeseen on paljon nopeampaa kuin ennustettiin. Nyt kysyntä on jo ylittänyt tarjonnan, joten hankintatuki on täyttänyt tehtävänsä muutoksen vauhdittajana, Harakka kertoi liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa syyskuussa.
Lue myös: Autotuojien Tero Kallio: Hankintatuki "rikkaille" sähköautoilijoille on "köyhän" polttomoottoriautoilijan paras kaveri
Rahat loppuivat jo
Hankintatukea voi hakea 31.12.2022 asti, mutta sitä ei välttämättä enää myönnetä, sillä Traficomin 29.9. päivätyn tilanteen mukaan kaikki sähköisten henkilöautojen hankintaan varatut määrärahat on käytetty. Hylätyistä hankinta- ja muuntotukihakemuksista voi kuitenkin vielä vapautua vähäisiä summia määrärahaa. Sähköisen pakettiauton hankintaan käytetyistä tukieuroista on käytetty vasta 30 prosenttia.
LVM:n lakiluonnoksessa on pyritty huomioimaan myös sähköautojen pidentyneet toimitusajat, sillä komponenttipulasta johtuen kaikkia vanhan lain aikana tilattuja täyssähköautoja ei todennäköisesti ehditä ensirekisteröimään vuonna 2022.
Uusi laki mahdollistaa hankintatukien käsittelemisen loppuun voimassa olevan lain nojalla, jos autoja ei ehditä ensirekisteröimään vuonna 2022.
Traficom tekee päätöksen hankintatuen myöntämisestä vasta, kun auto on ensirekisteröity.
Artikkeli jatkuu videon alla.
0:52
Tuet raskaan liikenteen sähköistämiseen
Sähköautojen hankintatuet eivät kokonaisuudessaan lopu, vaikka henkilöautoilijat jäävätkin pian ilman. Tuet aiotaan jatkossa kohdistaa raskaammille ajoneuvoille.
– Tuet ohjataan jatkossa etenkin paketti- ja kuorma-autoihin. Tämä on välttämätöntä, koska raskas liikenne sähköistyy henkilöautoliikennettä hitaammin, Harakka sanoo tiedotteessa.
Lue myös: Suomi vastusti EU:n polttomoottorikieltoa vielä toukokuussa – mitä sitten tapahtui, ministeri Harakka?
Hallitus ehdottaa, että sähkö- ja kaasukäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen hankintatukien hakuaikoja pidennetään.
Autoala pitää hankintatukia tärkeänä
Autoala toivoo, että sähköauton hankintaan saisi tukea jatkossakin.
– Hankintatuen alasajo olisi Suomen autokannan sähköistymisen kannalta askel taaksepäin, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa totesi tiedotteessa syyskuun alussa.
Esimerkiksi Norjan, Ruotsin ja Saksan kannustemallit osoittavat Rissan mukaan, että hankintatukien tulee pitkäjänteisiä ollakseen tehokkaita.
– Kiihtymässä olevan käyttövoimamurroksen alkuvuosille suunnattujen kannusteiden vaikutus sähköautojen määrään kannassa on ratkaiseva.
Ruotsissa hankintatuet putoavat ensi vuonna nykyisestä 7 000 eurosta noin 5 000 euroon.
Norjassa jatketaan edelleen suurinta osaa hankintakannusteista, kuten arvonlisäverovapautusta, vaikka sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on noussut jo lähes 80 prosenttiin. Arvonlisävero on tarkoitus ottaa vaiheittain käyttöön alennettuna. Sitä perittäisiin uusien sähköautojen hankinnasta 4,0–12,5 prosenttia, kun yleinen arvonlisävero on Norjassa 25 prosenttia.
Saksassa enimmillään 6 000 euron suuruista sähköautojen hankintatukea jatketaan sähköistymisen nopeuttamiseksi vuoden 2025 loppuun siten, että tukisumma laskee portaittain tulevien vuosien aikana.
Lue myös: Tiina tuskastui sähköautoilijan talviseen ongelmaan – ratkaisi sen naurettavan helposti: "Pääsisiköhän sitä autotehtaalle suunnitteluhommiin"
Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Autoalan Tiedotuskeskus, Traficom