Sähköautot vapautetaan autoverosta lähes välittömästi: ”Suuri symbolinen merkitys”

9:33img
Uusi selvitys lyö jauhot suuhun väärää tietoa sähköautoista levittäville. Katso videolta, millaisin keinoin väärää tietoa yritetään tuputtaa totuutena.
Julkaistu 10.09.2021 17:56

Ville Järveläinen

Sähköautot vapautetaan autoverosta jo muutaman viikon kuluttua.

Hallitus pääsi eilen torstaina sopuun budjetista ja ilmastotoimista, joilla pyritään myös liikenteen päästöjen vähentämiseen muun muassa autokantaa sähköistämällä. Avainkeinoja tähän ovat täyssähköautojen autoveron poistaminen, niiden hankintatukien jatkaminen sekä vähäpäästöisten työsuhdeautojen etuuksien laajentaminen.

Sähköautojen autovero poistetaan jo lokakuun alussa. Vapautus koskee 1.10. ja sen jälkeen ensirekisteröitäviä uusia täyssähköautoja. Autoverosta vapautettujen sähköautojen ajoneuvoveron perusveroa kuitenkin korotetaan hieman.

– Täyssähköautojen autoveron nopealla jo muutaman viikon kuluttua tapahtuvalla poistolla on suuri symbolinen merkitys, sillä tähän asti jokaisesta uudesta autosta on peritty autoveroa. Hankinnan veron poistaminen nollapäästöisiltä autoilta on oikeansuuntainen autokannan uusiutumista nopeuttava askel, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä autoalan tiedotteessa.

Lue myös: Asiantuntija kertoo, miten sähköautojen päästöjä yritetään vääristellä: "Ihmisiä ja yrityksiä, joilla on menossa bisnes alta"

Hankintatuki pysyy

Hallituksen mukaan vähäpäästöisten ajoneuvojen hankinnan tukeminen on vielä lähivuosina perusteltua, jotta niiden osuus autokannassa saataisiin nykyistä nopeampaan kasvuun.

– On tärkeää, että hankintatukibudjetti olisi riittävä. Nyt näyttää siltä, että uusittava täyssähköautojen hankintatuki jäisi aiempaan 2 000 euroon, joka on huomattavasti verrokkimaitamme vaatimattomampi. Yhdessä autoveron alentamisen kanssa oikein mitoitettu hankintatuki olisi tuonut kaivatun piristysruiskeen sähköautomarkkinaan, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa kertoo alan tiedotteessa.

Hallituksen budjettiriihessä ehdotetaan lisäksi yhteensä 23,3 miljoonan euron määrärahaa sähköautojen latausinfran sekä kaasutankkausverkoston laajentamiseen.

Pyörsikö hallitus oman periaatepäätöksensä?

Suomalaisten sähköautoilijoiden etua ajava Sähköautoilijat ry on pettynyt budjettiriihessä tehtyihin päätöksiin.

Vaikka yhdistys kiittääkin hallitusta täyssähköautojen autoveron poistamisesta, katsoo se, että hallitus ei koskenut lataushybridien ja polttomoottoriautojen verotukseen niiden ja nollapäästöisten täyssähköautojen hintaeron kaventamiseksi, vaan siirsi veron täyssähköautojen ajoneuvoveroon.

Sähköautoilijat ry:n mielestä hallitus perui oman keväällä tehdyn periaatepäätöksensä täyssähköautojen hankintatuen nostamisesta.

Lue myös: Sähköautoilijat pettyi budjettiriihessä tehtyihin päätöksiin – tässä syy

Lähteet: Autotuojat ja -teollisuus ry, Autoalan Keskusliitto, Sähköautoilijat ry

Tuoreimmat aiheesta

Autot