Sukuni salat -ohjelmassa Saimi Hoyer tutkii sukunsa historiaa.
Sukuni salat- ohjelman kolmannen kauden kuudennessa jaksossa entinen huippumalli ja yrittäjä Saimi Hoyer selvittää sukunsa historiaa. Jakson alussa hän paljastaa olevansa erityisen kiinnostunut siitä, miksi hän aina tuntuu selviävän kaikesta.
Hoyerin äidin suvun historiassa matkataan aina 1800-luvulle asti. Jaksossa kerrotaan hänen isoäitinsä ”Mamin” äidistä Saima Hakkaraisesta ja hänen puolisostaan Augustista. Hoyer kertoo, ettei perheessä olla juurikaan puhuttu äidin puolen suvusta.
– Tiedän hänestä äärimmäisen vähän. Itseasiassa en oikeastaan mitään, Hoyer kertoo viitaten isoisoäitiinsä.
Jaksossa hän muistelee saaneensa lähinnä ympäripyöreitä vastauksia, mikäli oli joskus kysellyt sukulaisistaan. Mahdollisia syitä salailulle tipahtelee pitkin jaksoa. Hoyerin isoisoäiti Saima menehtyi ollessaan vain 32-vuotias. Kuolinsyyksi oli kirjattu suolikatarri.
– Samat oireet kuin minulla! Niitä oli mamilla, niitä oli äidillä. Tämä on periytyvä asia meidän suvussa, Hoyer kauhistelee.
Kysymyksiä herättää myös esiäidin miehen Augustin kuolema. Jaksossa selviää, että hän oli kuollut 78-vuotiaana ollessaan kalareissulla. August oli löydetty hukkuneena veneen vierestä, riippakiven köyteen sidottuna, toinen jalka veden pinnalla.
– Nyt ymmärrän yhden asian. Lapsena oli aina hirveän tarkkaa, etten saa mennä yksin kalaan, jos otin riippakiven mukaan. Oli parempi kalastaa rannalta, Hoyer muistelee.