SDP haluaa Suomeen peruskoulu-uudistuksen – Marin: "Tavoitteena vahvistaa alkuperäistä tavoitetta"

1:18img
Marin kritisoi kokoomuksen talouspolitiikkaa SDP:n puoluevaltuustossa pitämässään puheessaan.
Julkaistu 19.11.2022 12:03
Toimittajan kuva

Inka Jurkka

inka.jurkka@mtv.fi

Marin kuvaili SDP:n puoluevaltuustossa pidetyssä puheessaan puolueen tulevia vaaliteemoja.

Puolueen puheenjohtaja ja pääministeri Sanna Marin piti Lappeenrannassa pidettävässä kaksipäiväisessä puoluevaltuuston syyskokouksessa poliittisen tilannekatsauksen.

Marin aloitti puheensa kuvailemalla seuraavia eduskuntavaaleja.

– Ne käydään hyvin erilaisessa maailmassa kuin missä aloitimme hallitustyön viime vaalien jälkeen. Meitä on koetellut maailmanlaajuinen koronapandemia, mutta myös Venäjän julma hyökkäys Ukrainaan. Suomi on päättänyt liittyä Natoon aikana, jolloin Euroopassa käydään sotaa.

Marin kertoi SDP:n vaaliteemojen sisältävän hyvinvointialueiden sujuvan aloituksen turvaamisen ja koronapandempian myötä kasvaneiden hoitovelkojen purkamisen. 

– Hoitovelan purkamiseen onkin välttämätöntä osoittaa merkittävää uutta lisärahoitusta, Marin toteaa.

SDP aikoo vaaleissa nostaa teemakseen myös koulutuksen. Marinin hallitus toteutti oppivelvollisuusuudistuksen ja maksuttoman toisen asteen. SDP haluaa jatkaa koulutuksen vahvistamista vaalien jälkeen peruskoulu-uudistuksella. 

– Tavoitteenamme on vahvistaa peruskoulun alkuperäistä tavoitetta: kaikissa kouluissa ympäri Suomen tulee olla yhtäläinen mahdollisuus laadukkaaseen opetukseen ja perustaitojen oppimiseen, Marin kertoo.

Lue myös: Marinilta kritiikkiä kokoomuksen talouspolitiikalle, ei sulje silti pois hallituskumppanuutta: "Uskon, että löytyisi yhteisiä elementtejä"

Hallituksen kiistoja ei nostettu esiin, kritiikkiä sai kokoomus

Talouden osalta SDP:n tavoitteena on tiivistää veropohjaa ja kitkeä verovälttelyä. 

– Näin tarvittavat tulot voidaan kerätä oikeudenmukaisesti eikä pieni- ja keskituloisten ihmisten palkkojen tai eläkkeiden verotusta nostamalla. Sopeutukset voidaan myös toteuttaa ilman leikkauksia sosiaaliturvaan, koulutukseen tai muihin hyvinvointivaltion ytimessä oleviin palveluihin, Marin lisää.

Marinin mukaan julkisista palveluista leikkaaminen ja veropohjan kaventaminen eivät ole osoittautuneet toimiviksi ratkaisuiksi. Kritiikkiä tästä sai kokoomus. 

– Siitä huolimatta olemme taas kuulleet esimerkiksi kokoomuksen suunnalta esityksiä siitä, miten leikkaukset työttömyysturvaan ja asumistukeen ovat välttämättömiä. Kuitenkin samaan aikaan varakkaiden veronalennuksia ollaan valmiita rahoittamaan velkarahalla, Marin sanoo.

Marin ei kommentoinut puheessaan viimeaikaisia hallituksen sisäisiä ristiriitoja. 

Marin puhuu myös mediatilaisuudessa kello 15, jonka MTV Uutiset näyttää suorana. Tilaisuuden aiheena on kestävä talous.

2:09img

Katso myös: Keskusta siirsi jälleen kiistellyn saamelaiskäräjälain käsittelyä – näin neuvottelut etenivät sunnuntaina

Lue myös: STT:n tiedot: Hallitus luopumassa kolmesta kiistanalaisesta lakiuudistuksesta – sisäisiin riitoihin mahdollisesti löytymässä sopu

Tuoreimmat aiheesta

SDP