Saralla, 21 on dermografismi – pienikin raapaisu aiheuttaa ihoon kuvioita: "Oireilu tuntui alkavan täysin tyhjästä"

0:40img
Mitä dermografismi eli piirtopaukamointi on?
Julkaistu 24.03.2019 08:34

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Kun pienikin raapaisu aiheutti ihoon kuvioita, Sara alkoi epäillä itsellään dermografismia. Dermografismi eli piirtopaukamointi on tila, jossa ihoon voi piirtää.

Eräänä iltana Saralle ilmestyi päästä varpaisiin etenevä nokkosihottuma. Se toistui parina iltana ja katosi lopulta.

Piirtotaipumus sen sijaan jäi.

– Koko asia yllätti ihan kunnolla, sillä oireilu tuntui alkavan täysin tyhjästä, Sara, 21, kuvaa.

Sara alkoi epäillä itsellään dermografismia. Dermografismi eli piirtopaukamointi on tila, jossa ihoon voi piirtää. Piirretty kuvio nousee 5–15 minuutissa koholle. Jäljet voivat myös kutista.

– Tietämykseni aiheesta on toistaiseksi vielä kovin vähäistä, mutta oireilu ei ole vaarallista, vaan ennemmin kiusallista. Paha sanoa myös, että häipyykö piirtotaipumus vai ei. Ainoastaan aika näyttää sen, Sara sanoo.

"Radikaalit raapaisujäljet ihmetyttivät"

Ihon piirtotaipumus alkoi täysin yllättäen. Sara oli aiemmin käynyt päivystyksessä kutisevan ihottuman takia.

kuva2

Saran kädet. Kuva Saran arkistoista

– Minulle kerrottiin nokkosihottumasta eli urtikariasta, ja sain antihistamiinireseptin. Piirtopaukamointi ei tullut puheeksi, sillä en ollut vielä hoksannut, että nimenomaan raapimajäljet aiheuttivat kutinaa ja iho-oireilua.

Tiskatessaan Sara huomasi, että raapaisusta ihoon nousee minuuteissa punainen jälki.

– Nokkosihottuma oli jo selvä juttu, mutta radikaalit raapaisujäljet ihmetyttivät.

Lopulta Sara löysi netistä tietoa dermografismista ja siitä, miten se todetaan.

– Kokeilin ihoon piirtämistä tylpällä esineellä. Piirtokohtaan nousivat selkeät ääriviivat.

Diagnoosi vahvistui

Asiasta keskusteltiin terveydenhuollon puolella aluksi yleisesti nokkosihottumana; nyt Sara on jo saanut diagnoosin.

Ennen piirtopaukamoinnin alkua Saran terveydentilassa ei ollut mitään kovin ihmeellistä. Hän oli vastikään sairastanut flunssan ja syönyt antibioottikuurin nielun oireilua varten.

– Käsitykseni mukaan yleensä useamman asian summa laukaisee urtikarian. Allergiasta tuskin on tapauksessani kyse.

shutterstock_1151352239

Raapaisusta ihoon nousee minuuteissa punainen jälki. Kuvituskuva.

Kulmien nyppiminen aiheuttaa reagoimista

Kun Saran iho nousee paukamille, se voi kutista tai poltella. Satunnaisesti ihoon ilmestyy punaisia läiskiä.

– Pahimmillaan iho-oireilu tuntuu pitkälti melko samalta kuin hyttysenpistot, mutta välillä jäljet eivät oikeastaan tunnu miltään, Sara kuvaa.

– Piirtopaukamointi on vielä kovin uutta minulle, mutta tähän mennessä olen huomannut, että kireiden vaatteiden jättämät painaumat voivat aiheuttaa oireilua, sekä suihkussa käymisen jälkeen ilmestyy herkästi kutiavaa punoitusta. Kulmien nyppiminen sekä yleisesti ottaen kaikenlainen ihon kovempi kohtelu aiheuttaa reagoimista.

Jos kasvojaan tai kaulaansa erehtyy ohimennen raapimaan, jäljet herättävät huomiota.

– Pitää olla jokseenkin enemmän tietoinen ihmisten ilmoilla ollessa, ettei aiheuttaisi näkyvälle paikalle jälkiä esimerkiksi niistämällä, Sara sanoo.

"Olen raapustanut otsaan Harry Potterin inspiroimana salaman"

Dermografismi on myös hauskaa. Sara on esimerkiksi piirtänyt kasvoihinsa viikset ja pelannut ristinollaa omaan käsivarteensa.

– Olen raapustanut otsaan Harry Potterin inspiroimana salaman. Ihoon piirtely onnistuu ihan omin käsin, tai esimerkiksi lyijyttömällä kynällä tai muulla vastaavalla esineellä, Sara kuvaa.

kuva1

Saran käsi. Kuva Saran arkistoista

– Erikoisin kuvio on varmasti ollut käden jälki, sillä totta kai uteliaana ihmisenä halusin tietää, jääkö avokämmenestä selkeä jälki. Esimerkiksi käsivartta puristaessa sormien ääriviivat ovat havaittavissa jälkikäteen.

Hän jakoi ihokuvioistaan kuvan myös sosiaalisessa mediassa.

– Päällimmäisenä julkaisustani mieleeni on jäänyt se, että piirtely näyttää erehdyttävästi arpitatuoinnilta. Internetin ulkopuolella oireilu on lähinnä saanut ihmetystä ja huvittuneisuutta aikaan, alussa myös huolestuneisuutta, koska kasvoissa ja ympäri kehoa esiintyvä oireilu näyttää melko radikaalilta.

"Osa ei edes tiennyt, että oireilulla on nimi"

Facebook-julkaisussaan Sara etsi dermografismista kärsiviä kohtalotovereita. Kuvan julkaistuaan hän sai huomata, että piirtopaukamointi on melko yleistä.

– Kommentteja on jo vajaa parisataa kappaletta, sekä julkaisun myötä muutkin ovat löytäneet kohtalotovereita ja aihe on herättänyt keskustelua, mikä on mielestäni ihan loistava juttu, koska tietämys tästä asiasta tuntuu olevan jokseenkin kiven alla, Sara sanoo.

– Keskustelussa on myös havaittavissa, että osa ei edes tiennyt, että oireilulla on olemassa oma nimensä, tai että ihoon piirtäminen ei olekaan täysin normaalia.

Lue kaikki lifestyle-aiheiset jutut!

Osittainen lähde: Terveyskirjasto.fiAllergia.fi

Tuoreimmat aiheesta

Sairaudet ja taudit