Satanistien etsintää, miinojen potkimista ja Kremlin uhmaamista – tällaisia ovat Venäjän sotabloggaajat

Yksinkertaisesti sanottuna Venäjän sotabloggaajat ovat henkilöitä, jotka päivittävät ajankohtaista tietoa sodasta sosiaalisessa mediassa.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, alkoi se myös tiukasti rajoittamaan kansalaistensa pääsyä sosiaaliseen mediaan kuten Facebookiin, Instagramiin ja Twitteriin. Osa palveluista myös esti pääsyn tai sisällön julkaisemisen venäläisiltä oma-aloitteisesti.

Telegramissa taas nähtiin valtava kasvu: tammikuun ja heinäkuun välillä palveluun oli tullut arviolta yli 15 miljoonaa uutta käyttäjää Venäjällä.  

Räjähdysmäisesti kasvoivat myös sodasta kirjoittavien bloggaajien seuraajamäärät. Suosituimmilla kanavilla on satoja tuhansia, joillain jopa miljoonia seuraajia.

Telegramissa käydään paljon venäjänkielistä keskustelua, ja se on tärkeä palvelu myös ukrainalaisille. Tässä artikkelissa kuitenkin käsitellään nimenomaan sotaa kannattavia venäläisiä sotabloggaajia.

Sotaa kannattavat bloggaajat toimivat myös esimerkiksi Vkontaktessa ja Youtubessa, mutta Telegram on suosituin palvelu todennäköisesti sen helppouden, nopeuden ja anonymiteetin vuoksi.

Minkälaista sisältöä kanavilla jaetaan?

Kanavilla jaetaan muun muassa ajankohtaista tietoa sodasta ja hyvinkin yksityiskohtaisia karttoja rintamatilanteesta.

Tunnelmaa nostatetaan jakamalla "hassuttelevia" videoita, meemejä ja nationalistista uhoa.

Kanavat toimivat usein papukaijoina Kremlin propagandalle, niillä usein törmää väitteisiin Ukrainan "natsismista" ja lännen "satanimista". Väitteet ja argumentit ovat hyvin samanlaisia, joita usein kuullaan suoraan Venäjän presidentti Vladimir Putinin suusta.

Liikekannallepanossa värvättyjen sotilaiden heikkoon koulutukseen turhautuneet bloggaajat ovat alkaneet jakamaan itse opasvideoita esimerkiksi aseiden käsittelyyn ja muihin taisteluissa tarvittaviin taitoihin, kuten loukkaantuneiden hoitamiseen.

Tätä sisältöä suunnataan myös yleisesti venäläisille, koska "jokainen mies saatetaan värvätä armeijaan", tai ainakin näin muun muassa Rokot Z -kanava mainostaa kurssiaan.

Voit katsoa lisää esimerkkejä kanavilla jaettavasta sisällöstä videolta artikkelin alusta.

Keitä sotabloggaajat ovat?

Joukossa on henkilöitä hyvin erilaisista taustoista aina entisestä sotilasjohdosta anonyymeihin käyttäjiin.

Mukana on journalisteja, joista osa säännöllisesti jalkautuu joukkojen kanssa rintamalle tai miehitetyille alueille ja raportoi suoraan sieltä. Tällaisia ovat esimerkiksi Alexander Kotsin Kotsnews-kanava (684 000+ seuraajaa) ja Semyon Pegovin War Gonzo-kanava (1,3 miljoonaa seuraajaa).

Pegovin kanavalla kerrotaan hänen loukkaantuneen Donetskissa lähellä eturintamaa, koska hän potkaisi vahingossa maamiinaa.

Yksi suosituista kanavista (740 000+ seuraajaa) kuuluu Igor Girkinille (käyttää myös nimeä Strelkov), Venäjän entiselle tiedustelupalvelun työntekijälle, joka johti separatistijoukkoja Itä-Ukrainassa vuonna 2014.

Osa kanavista toimii anonymiteetin suojin. Yksi suosituimmista kanavista on anonyymi Rybar (suom. "Kalastaja"), joka jakaa yksityiskohtaisia karttoja ja toistuvasti kritisoi Kremliä ja Venäjän puolustusministeriötä. Kanavalla on 1,1 miljoonaa seuraajaa.

Useita kanavia on linkitetty palkka-armeijayhtiö Wagneriin. Suosittuja kanavia ovat esimerkiksi Reverse Side of the Medal (250 000+ seuraajaa) ja Grey Zone (334 000+ seuraajaa). Kanavilla toistuvasti ylistetään Wagner-ryhmää ja myös houkutellaan seuraajia liittymään palkka-armeijaan.

Kuinka luotettavaa bloggaajien jakama tieto on?

Taistelutilanteesta jaettavat tiedot ja kartat voivat olla yllättävänkin totuudenmukaisia, mutta kaikki kerrotaan Venäjälle myönteisten linssien läpi.

Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen sanoo, että venäläisiä sotabloggaajia vaivaa vahvistusharha.

Kyse on ihmisten taipumuksesta suosia omia ennakkokäsityksiään ja uskomuksiaan kertoessaan asioita. Sotaa kannattavat bloggaajat ovat pitkälti äärinationalistisia, joten "Venäjän edulla" perustellaan erilaisia julmuuksia hyvinkin pitkälle.

Tämän lisäksi venäläiset sotabloggaajat toimivat ainakin osittain tietoisesti Kremlin propagandan äänitorvena.

– Emme tiedä, kuinka paljon Kreml suoraan ohjailee heitä. Se kuitenkin tiedetään, että kanavia valvotaan, Huhtinen sanoo.

Kuinka merkittäviä sotabloggaajat ovat – ja voivatko he uhata Putinin valtaa?

Edelleen venäläisten suurin tietolähde on valtion kontrolloimat televisiokanavat, mutta sosiaalisen median merkitys kasvaa jatkuvasti. Osa bloggaajista kommentoi nykyään sotatilannetta myös podcasteissa ja televisio-ohjelmissa.

Sotabloggaajien avulla Kreml pystyy myös istuttamaan ajatuksia suurten yleisöjen mieliin ilman että on ilmiselvää, keneltä ajatus on peräisin.

Esimerkiksi jos bloggaajat ajavat sotatoimien koventamista ja liikekannallepanoa, yhä useampi on suopeampi ajatukselle silloin kun Putin päättää siitä ilmoittaa.

Mutta samaan aikaan näillä venäläisestä näkökulmasta suhteellisen vapailla keskustelukanavilla voi kyteä uhka Venäjän hallinnolle.

Jo toukokuussa Yuri Podolyaka kirjoitti 2,8 miljoonalle seuraajalleen, että on vältellyt armeijan kritisointia, mutta joukkojen täydellinen epäonnistuminen Donets-joella oli hänelle liikaa. Yli 400 venäläissotilaan arvioidaan kuolleen tai haavoittuneen kyseisessä taistelussa.

Viime kuukausina sotabloggarien on ollut yhä vaikeampi kirjoitella Venäjän sotamenestyksestä, koska sellaista ei kovin paljoa ole ollut.

Bloggaajat ovat selvästi turhautuneita Venäjän kehnoon sotamenestykseen. Kanavilla yhä useammin avoimesti syytetään venäläiskomentajia typeristä taktiikoista rintamalla ja muuta sotilasjohtoa joukkojen huonosta varustelusta.

– On aika rangaista komentajia, jotka antavat tällaisen tapahtua, suosittu separatistialueen bloggaaja Maksim Fomin sanoi syyskuun alkupuolella Telegramissa jaetulla videolla.

Etenkin monin osin epäonnistunut ”osittainen liikekannallepano” on saanut monet bloggaajat närkästymään. Kanavilla jaetaankin tietoa ja videoita värvättyjen huonoista oloista ja vaaditaan asioiden korjaamista.

Tämä kritiikki tietenkin kohdistuu visusti alempaan sotilasjohtoon, eikä presidentti Putiniin itseensä. Presidentillä kuitenkin on nykyään yhä enemmän näppinsä pelissä myös taktisiin päätöksiin rintamalla.

– Kuinka paljon he tiedostavat kritiikin samalla kohdistuvan Putiniin, sitä on vaikea sanoa, Huhtinen pohtii.

Kun bloggaajien kritiikistä kysyttiin jokin aika sitten Kremliltä, tiedottaja Dmitri Peskov vastasi varoittavaan sävyyn, että kriittiset äänet ovat sallittuja, kunhan he varovat ylittämästä "rajaa, joka on hyvin, hyvin ohut".

Sotabloggaajat ovat kuitenkin itsekin käyneet uhmakkaammiksi.

Syyskuun 10. päivänä Rybad kirjoitti yli miljoonan seuraajan kanavalleen viestin, jonka hän kohdisti suoraan Kremlille.

– Tiedämme, että luette.

– Tiedämme, että [lukuisat Telegram-kanavat], jotka puhumme kriittisesti erikoisoperaation etenemisestä, olemme mielestänne pettureita […].

– Mutta ollaan rehellisiä, nyt ei ole hetki, jolloin voimme olla hiljaa ja olla sanomatta mitään.

Tällä hetkellä sotabloggaajat eivät siis aiheuta suoraa uhkaa Putinin sotakoneistolle vaan pikemminkin tukevat sitä, mutta sosiaalista mediaa ei Venäjäkään pysty täysin hallitsemaan.

Perinteiseen sotilasjohtoon kohdistuva kritiikki vaikuttaisi myös lisäävän esimerkiksi Wagner-ryhmän ja sen perustajan Jevgeni Prigozhinin suosiota. Prigozhin on avoimesti alkanut arvostella perinteistä sotilasjohtoa, ja bloggaajat ovat ylistäneet hänen näkemyksiään.

Lue myös: Putinin läheinen tukija kerryttää nyt omaa valtaa ja armeijaansa Venäjällä – ISW: Voi uhata presidentin asemaa

Pitääkö meidän Suomessa ja muualla lännessä välittää venäläisestä somekeskustelusta?

Kyllä, sanoo sotilasprofessori Huhtinen.

– Venäjä aseellistaa sosiaalisen median ja informaation, ihan samalla tavalla kuin se on aseellistanut esimerkiksi kyberhyökkäykset.

Informaatiosodankäynti on ollut käynnissä pitkään. Ukrainan kohdalla se alkoi jo vuoden 2014 hyökkäyksen yhteydessä.

On hyvä muistaa, että venäjää puhuu maailmassa arviolta yli 250 miljoonaa ihmistä, ja moni hankkii tietonsa esimerkiksi sodasta Ukrainassa venäjäksi.

– Kolmansissa maissa voi olla koviakin ennakkoluuloja länttä ja Yhdysvaltoja kohtaan. Ja sitä Venäjä käyttää hyväkseen, Huhtinen sanoo.

– Informaatiosota ei ole paikallista. Propagandaa, vihanlietsontaa ja salaliittoteorioita voidaan internetissä levittää mihin vain.

Myös länsimaita vaivaa aiemmin mainittu vahvistusharha, ja se on nähtävissä  länsimaisessa sosiaalisessa mediassa, jossa ihmiset ovat taipuvaisia nostamaan enemmän esiin Ukrainan onnistumisia.

Se on Huhtisen mielestä ymmärrettävää, koska lännellä on paljonkin syitä haluta Ukrainan voittoa.

Omat ennakkokäsitykset on hyvä sisäistää ja olla tietoinen siitä, mitä muualla keskustellaan. Venäläisten sotabloggaajien välittämä tieto on verenpunaisen propagandan värittämää, eikä sitä voi sellaisenaan uskoa.

Informaatiosodan aikana sotabloggaajat voivat kuitenkin tarjota eräänlaisen ikkunan siihen, miten Venäjä puhuu sodasta ja millaisia muutoksia maan sisällä on tapahtumassa.

Lue myös: Elon Muskin valta maailmassa lisääntyy Twitter-kaupan myötä – tämän takia sillä voi olla vaikutusta jopa Ukrainan sotaan