Saunajoogan kehittäjän superterveellinen smoothie käynnistää aamun – katso resepti!

MTV Oy, All rights reserved
Julkaistu 09.09.2016 08:16

Vilma Vuorio

vilma.vuorio(at)mtv.fi

Keittiöelämää-ohjelman Tiina Vainio jakaa reseptin herkulliseen vihersmoothieensa.

Saunajoogan ja saunapilateksen luoja Tiina Vainio on yksi Keittiöelämää-ohjelman tähdistä. Sarjassa päästään kurkistamaan suomalaisten perheiden keittiöihin ja ruokapöytäkeskusteluihin.

Tiina on ohjelmassa mukana avopuolisonsa Antti Lahtisen kanssa. Pariskunta haluaa iltaisin istahtaa rauhassa yhdessä pöydän ääreen illalliselle, mutta aamutoimissa voi toisinaan tulla kiire.

– Antti on voi heittää vain jonkun banaanin poskeen ja lähteä siitä sitten töihin. Minä haluan, että on hyvä fiilis, kun lähtee töihin. Teen itselleni hyvän kahvin ja aamiaisen, Tiina kertoo.

Hän naureskeleekin, että perheessä kokin paikkaa toimittaa Antti, joka on varsinainen kulinaristi. Tiina sen sijaan puuhaa enemmän simennäkkileipien, smoothieiden, myslien ja proteiinimuffinisien kanssa.

Kummallakin on keliakia, joten kumpikin kokkaa gluteenitonta ruokaa.

Yksi Tiinan aamusuosikeista on vihresmoothie, jonka reseptin hän jakoi myös MTV.fille.

– Vihersmoothie on kätevä tapa juoda päivän vihannestarpeet. Kerralla voi tehdä suuremman annoksen, sillä smoothie säilyy jääkaapissa seuraavaan päivään, nainen vinkkaa.

Smoothieen tarvitset:

2 lehtisellerin vartta

3 dl vettä

2 omenaa

½ kurkku

2 dl (noin 30 kpl) pakastettuja vihreitä viinirypäleitä tai saman verran tuoreita viinirypäleitä ja 2-4 jääpalaa

1 appelsiini

1 avokado

tiinanvihersmoothie

Pilko lehtisellerin varret tehosekoittimen kannuun, lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Lisää muut aineet sekoittaen välillä. Aineksista tulee täysi kannullinen.

– Itse haluan syödä tarpeeksi hyviä rasvoja, joten lorauttelen öljyjä ja syön avokadoja ja pähkinöitä. Sokeria välttelen, koetan korvata sen muilla asioilla. Mutta en ole sellainen, että vaatisin tietyn määrän proteiinia päivän aterioihin, nainen kuvailee ruokailuitaan.

– Säännöllisyys ruokailussa on noussut. En elä itse yhdeksästä viiteen -elämää, mutten halua, että tulee pitkiä ateriavälejä. Jos ei syö riittävän tasaisesti, niin maha tulee kipeäksi tai turpoaa palloksi, kun sitten viimein syö. Säännöllinen ruokailu antaa hyvät vibat, hyväntuulinen Tiina toteaa.