Koulut alkavat ja arjen rutiinit ovat pian taas täällä. Koostimme yhteen parhaita välipaloja kotiin kirmaaville koululaisille.
Monissa perheissä mietitään nyt, miten koulusta kotiin kirmaavat lapset ruokitaan, kun vanhemmat ovat pitkään iltapäivään saakka töissä. Valmiiksi tehdyt ravitsevat välipalat ovat hyvä vaihtoehto pitämään pienen nälän loitolla lämpimään ateriaan asti.
Mitä välipalaa lapselle sitten voisi tehdä? Tutkimuksen perusteella kannattaa ainakin vältellä ultraprosessoituja ruokia. Esimerkiksi lihajalosteiden, karkkien, sipsien ja muiden pitkälle prosessoitujen tuotteiden on nimittäin havaittu voivan aiheuttaa kognitiivisten kykyjen heikkenemistä.
Turun yliopiston vuonna 2021 julkaisema valtakunnallinen tutkimus puolestaan osoittaa, että vain harva lapsista syö riittävän terveellistä ja monipuolista ruokaa. Erityisesti kasvisten, hedelmien ja marjojen syönnissä olisi petrattavaa.
Smoothiebowl on raikas välipala: "Nopeaa ja vaivatonta"
Tämä Hellapoliisina tunnetun Kati Jaakosen loihtima smoothiebowl on kuin jäätelöä, eli maistuu taatusti lapsille! Jos koululainen on jo sen ikäinen, että osaa käyttää keittiökoneita, voi hän itse surauttaa välipalansa valmiiksi pakastimeen pilkotuista aineksista.
– Pakasta valmiiksi pienissä tai isommissa annospusseissa erilaisia hedelmiä ja marjoja joko yksittäin tai sekoituksina. Uudelleen avattavat ja suljettavat pussit ovat loistavia. Kun pakastimessa on valmiiksi paloiteltuja hedelmiä, on valmistuskin nopeaa ja vaivatonta, Kati vinkkaa.
Huomioi, että ainekset tulee käyttää jäisinä.
Nappaa smoothiebowlin ohje: Smoothiebowl – Katin helppo ohje, jolla valmistat näppärästi raikkaan välipalan!
Välipalapatukat antavat energiaa
Erilaisia välipalapatukoita ovat kaupat pullollaan, mutta voit tehdä patukoita helposti myös itse. Välipalapatukkojen sisältöä voi vaihdella sen mukaan, mitä kaapista löytyy – ja tietysti huomioon täytyy ottaa myös mahdolliset allergiat.
Nämä energiapatukat ovat Marttojen käsialaa.
1 dl cashewpähkinöitä
50 g tummaa suklaata
n. 150 g pehmeitä kuivattuja karpaloita
6 dl kaurahiutaleita
2 rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 dl siirappia
2 munaa
Rouhi pähkinät ja suklaa karkeaksi rouheeksi. Sekoita kaurahiutaleet, karpalot, pähkinät, suklaa, kaakaojauhe ja suola kulhossa.
Sekoita toisessa kulhossa öljy, siirappi ja munat. Kaada ne kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Jaa seos 12–15 pieneen kekoon pelleille leivinpaperin päälle. Muotoile kasat suorakaiteen muotoisiksi patukoiksi. Käytä apuna esimerkiksi aterimia, kahdella veitsellä muotoilu onnistuu hyvin.
Paista patukoita 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna patukoiden rauhassa jäähtyä pellillä, niin niistä tulee kiinteitä. Pakkaa jäähtyneet patukat eväsrasiaan tai syö välipalaksi.
Ohje: Martat
Pinaattiletut pannarin muodossa
Pinaattipannari on kuin pinaattiletut, mutta helpompana versiona! Pinaattipannarin ohje on Hanna Gullichsenin ja Elina Ylitervon kirjasta Kylmä nakki (Otava, 2021).
– Jos ei jaksa pannulla paistella, niin heittää vain pellin uuniin! Itse tykkään lämmmittää tätä pannaria seuraavana päivänä leivänpaahtimessa. Saksilla vain leikkaa paloiksi, Hanna vinkkasi aiemmin MTV Uutisille.
Kylmä nakki -teoksessa kerrotaan, että pinaattipannarin ohje sai sosiaalisessa mediassa valtaisan kommenttivyöryn ja löysi paikkansa monen perheen arjessa.
Nappaa ohje: Pinaattipannari – se pinaattilettujen helpompi versio!
Tuorepuuron voit valmistaa jo edellisenä päivänä
Tuorepuuro on helppo välipala, jonka voi tehdä jääkaappiin valmiiksi odottamaan syöntihetkeä. MTV:n ruokaohjelmista tuttu kokki Kari Aihinen teki tuorepuuroa Kaappaus keittiössä -ohjelman kuudennen kauden päätösjaksossa.
– Tässä on jogurttia, vehnäleseitä ja passionhedelmää. Passionhedelmä on maailman paras! Siinä on aina hyvä raikkaus, happo ja suutuntuma. Laitetaan myös vähän vattuja, mustikoita ja minttua, Aihinen opasti ohjelmassa.
Keittiömestari Aihisen mukaan tuorepuuro on siitä hyvä konsepti, että sitä voi varioida loputtomiin.
– Vain taivas on rajana. Se on niin kuin kerroslasagne.
Juttu on julkaistu alun perin elokuussa 2024.
Lue myös: Mitä ruokaa lapselle? Kotitalousopettajan vinkit: "Edullinen kilohinta kohtaa helppouden"
Katso myös video: Helppo smoothiebowl! Katin vinkillä valmistat välipalan nopeasti
1:31