Vanhuksia on evakuoitu sähkökatkojen takia Savossa

lumi metsä sää
Lumi on kertynyt Savossa puihin niin, että ne taipuvat sähkölinjoille ja teille.MTV3
Julkaistu 11.01.2015 14:13(Päivitetty 11.01.2015 15:04)

MTV UUTISET - STT

Pohjois-Savossa on evakuoitu joitain ihmisiä sähkökatkojen pahiten riivaamilla alueilla.

Evakuointeihin jouduttiin, kun pakkanen kiristyi. Esimerkiksi Vesannolla hoivakodista on evakuoitu 11 ihmistä ja yksityisasunnoista kolme. Myös Keiteleellä ja Pielavedellä on evakuoitu ihmisiä. Palomestarin mukaan evakuoinnit ovat olleet vähäisiä.  Osa sähköttömistä asukkaista oli jo siirtynyt omatoimisesti sukulaisten tai tuttavien luokse.

Savon Voimalla on tällä hetkellä 900 asiakasta ilman sähköjä. 

Puihin kertyneen lumikuorman takia alkaneet sähkökatkot ovat kestäneet koko viikonlopun. Yhtiö arvioi, että viat saadaan korjattua tämän päivän aikana.

Pahimmillaan sähköttä oli lauantaina Pohjois-Savon alueella yli 11 000 asiakasta.

Pohjois-Savon pelastuslaitos varoitti viikonlopun aikana Pohjois-Savon kuntien varautumisen vastuuhenkilöille pitkistä sähkökatkoista. Tämän jälkeen kotisairaanhoito ja kodinhoito kävivät tarkastamassa kunnissa omien asiakkaidensa tilannetta.

Tuoreimmat aiheesta

Vanhustenhoito