Selänne muisti suomalaisia kiitospuheessaan

AP420167236900
Teemu Selänne seurasi perheineen, kun hänen pelinumeronsa 8 nousi Honda Centerin kattoon Anaheimissa.AP
Julkaistu 12.01.2015 07:08

MTV SPORT

Teemu Selänne sai pidettyä kyyneleensä kurissa, mutta oli silmin nähden liikuttunut kiitospuheessaan, kun hänen pelinumeronsa 8 nostettiin Anaheim Ducksin kotihallin kattoon.

Selänteen paidan jäädytys oli ajoitettu hänen kahden pitkäaikaisimman seuransa, Anaheim Ducksin ja Winnipeg Jetsin, väliseen NHL-otteluun. Yli 20 vuotta NHL:ssä pelannut suomalainen oli kiitollinen ajastaan kummassakin seurassa, mutta muisti myös San Jose Sharksia ja Colorado Avalanchea yleisön pienestä viheltelystä huolimatta.

– Olen todella kiitollinen ja onnekas, että olen saanut kokea kaiken tämän. En koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä tapaa, jolla niin monet ihmiset ovat kohdelleet minua vuosien saatossa, Selänne lausui.

Puheen alkupuolella Selänne toi juurensa esiin. Hän kiitti vanhempiaan sekä kaikkia suomalaisia saamastaan avusta.

– Olen aina ollut erittäin ylpeä, mistä olen kotoisin. Suomi on todella tärkeä osa elämääni. Kotipuolessa on niin monia ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua todella paljon. Täällä on tänään paikalla paljon suomalaisia ystäviäni ja haluan kiittää heitä kaikesta ystävyydestä, tuesta ja rakkaudesta.

– Olen aina pelannut ylpeänä Suomen maajoukkueelle. Se on aina erityinen tunne laittaa Suomi-paita päälle. Haluan kiittää kaikkia suomalaisia siitä tuesta, jonka olette minulle antaneet.

Tilaisuudessa jäälle oli tuotu yksi tuoli, joka jäi tyhjäksi. Se kuului Selänteen pitkäaikaiselle agentille Don Baizleylle, joka menehtyi syöpään vuonna 2013.

Katso Selänteen kiitospuhe NHL.comissa

Tuoreimmat aiheesta

NHL