Serie A:n päätös nostatti raivon – näin AC Milan kärsii käänteestä: "Uskomatonta"

29.12573287
AC Milanin oli määrä pelata lauantaina vieraissa Bolognaa vastaan.
Julkaistu 25.10.2024 20:52
Toimittajan kuva

Eetu Ikola

eetu.ikola@mtv.fi

@eetuikola

Bolognan ja AC Milanin oli määrä pelata vastakkain Serie A:n ottelussa lauantaina. Näin ei kuitenkaan käy, sillä ottelu on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Ratkaisu on herättänyt ärtyneitä tuntemuksia Milanin leirissä.

Serie A -ottelun ympärillä on ollut kiistaa jo pidemmän tovin, sillä alkamisajankohta on ollut viime viikosta asti vaakalaudalla Bolognassa sattuneiden tulvien ja jatkuvan myrskyn seurauksena.

Torstaina kaupungin pormestari ilmoitti, että ottelun pelaamisen salliminen olisi turvallisuusriski. Perjantaina Serie A:n johtokunta piti ylimääräisen kokouksen, jossa ottelu myös päätettiin siirtää.

Ottelun siirtämisellä on negatiivinen vaikutus Milanin seuraavan sarjaottelun kannalta. Kapteeni Theo Hernandezin ja keskikentän avainpelaaja Tijjani Reijndersin piti olla Bologna-kamppailusta sivussa pelikieltojensa takia. Nyt he kärsivät pelikieltonsa sen sijaan tiistai-illan ottelussa sarjataulukon kärkijoukkuetta Napolia vastaan.

LUE MYÖS: MTV Urheilun tiedot: Eurooppa-liigan suomalaislupaukselle yllättävä siirto

Vaikka päätös ottelun siirrosta on lopullinen, ovat mielipiteet seurojen välillä jakaantuneet. Italialaislehti La Gazetta dello Sportin mukaan Milan olisi ehdottomasti halunnut pelata ottelun lauantaina, vaikka se olisikin vaatinut poikkeusjärjestelyitä.

– Mielestäni joko pelaamme tyhjien katsomoiden edessä tai toisella paikkakunnalla, Milanin presidentti Paolo Scaroni sanoi ilmaistessaan tyytymättömyytensä lopputulokseen.

– Tämä on uskomatonta... Pormestari on kieltänyt meitä pelaamasta tyhjien katsomoiden edessä, enkä ymmärrä miksi. Meidän on kuitenkin kumarrettava päätöksen edessä.

Bolognan toimitusjohtaja Claudio Fenucci näki asian toisin ja kannatti puhuttanutta päätöstä.

– Mielestäni ottelun lykkääminen on viisain valinta, koska sen ansiosta voimme myös säilyttää ottelusta saatavat tulot, joista osa menee (tulvista) kärsineille alueille, Fenucci huomauttaa.

Serie A:n ilmoituksesta ilmoille jää kuitenkin polttava kysymys: missä ja milloin ottelu nyt pelataan? Kiireisen ottelukalenterin takia ensimmäiset käytettävissä olevat päivämäärät ovat vasta vuoden 2025 puolella, todennäköisesti helmikuussa.

LUE MYÖS: Hurja väite Barcelonasta El Clásicon alla

Tuoreimmat aiheesta

Serie A