Kehitysvammaisia lapsia ja nuoria on eristetty pelkällä patjalla varustettuihin huoneisiin, heidän sosiaalisia kontaktejaan rajoitettu, ulkoilu karsittu minimiin ja heitä on ylilääkitty Etevan yksiköissä Lahdessa ja Keravalla, kertoo Seura-lehti.
Eteva oli kuntien omistama vammaispalvelujen tuottaja. Sen toiminta sulautettiin vuoden alussa osaksi hyvinvointialueita.
Seuran jutussa käydään läpi neljän lapsen ja nuoren tapauksia, joista kolmen huoneessa oli vain patja. Heistä yhden äiti kertoo lehdelle, että kehitysvammastaan huolimatta liikunnallisesti ketterä lapsi päästettiin Etevalla ulos vain 5–10 minuutiksi päivässä talutushihnassa.
Kaikki jutussa esiintyvät lapset ja nuoret olivat aloittaneet hoitojakson osittain siksi, että lääkitystä voitaisiin vähentää. Jokaisen kohdalla lääkitystä kuitenkin lisättiin, Seura kertoo.
Lue myös: Opettajat kiusaavat lapsia yhtä usein kuin lapset kiusaavat toisiaan - "systeemin totaalinen epäonnistuminen"
Lehti kertoo myös, että kaikkien jutussa mainittujen lasten ja nuorten käytösongelmat ovat lieventyneet, kun he ovat päässeet yksiköihin, joissa he saavat osallistua ulkoiluun ja yhteiseen toimintaan. Myös lääkkeiden määrää on vähennetty.
Kahden nuoren kohtelusta valitettiin Etelä-Suomen aluehallintovirastoon (avi). Seuran näkemän avin päätöksen mukaan nuoren huoneeseen eristäminen sekä kotilomien ja yhteydenpidon rajoittaminen koronaepidemian aikana oli osin lainvastaista. Toisen nuoren kohdalla avi katsoi, että lääkeannostusta nostettiin liian nopeasti, mikä johti hengenvaaralliseen neuroleptioireyhtymään.