Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut diakoniatyöntekijänä toimineen viisikymppisen miehen ehdolliseen vankeuteen naisasiakkaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Diakoniatyöntekijänä Keski-Suomessa toimivan miehen tuttavuus hyväksikäytön uhriksi joutuneen naisen kanssa alkoi kaksi vuotta sitten. Nainen oli ottanut diakoniin yhteyttä vaikean elämänvaiheen aikaan lähiomaisensa kannustamana.
Naisella oli ongelmia työasiaoissa ja myöhemmin raskaita koettelemuksia ihmissuhteissaan.
Naisen mukaan diakoni oli aluksi ollut häntä kohta hyvin huomaavainen, kohtelias ja kannustava. Nainen koki vointinsa paremmaksi saamansa keskusteluavun jälkeen.
Hän ajatteli, että diakoni oli ainoa pysyvä henkilö hänen auttamisketjussaan vaikeassa elämäntilanteessa.
Lue myös: Seksuaalirikoksesta syytetty Roope Salminen saapui käräjäoikeuteen maski kasvoillaan – katso sisääntulo videolta
Useita kotikäyntejä
Syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana diakoni kävi naisen luona kaikkiaan seitsemän kertaa. Kolme tapaamiskertaa johtivat fyysisiin kosketteluihin. Mies oli sanojensa mukaan lopettanut koskettelun heti, kun nainen oli niin pyytänyt.
Diakoni oli muun muassa asettunut naisen viereen sängylle makaamaan ja sanonut, että tahtoisi rakastella hänen kanssaan. Hän myös kosketteli naisen rintoja.
Viimeisellä tapaamiskerralla diakoni oli naisen mukaan käyttäytynyt kuin olisi tullut treffeille. Diakoni oli poistunut heti, kun nainen oli kertonut, ettei halunnut tavata miestä tällaisessa yhteydessä.
Nainen ymmärsi tilanteen selkämmin, kun hänen vointinsa oli alkanut kevään mittaan kohentua.
Lue myös: Näitä Suomeen kytkeytyviä rikollisia maailmalla etsitään – Haagan puukottaja, talousrikoksia tehtaillut thai-nyrkkeilijä, jätesäkkisurmasta epäilty marokkolainen
Väärinkäytti naisen haavoittuvuutta
Oikeuden mukaan diakoni oli törkeästi väärinkäyttänyt riippuvuussuhdetta, joka henkisesti heikkovointiselle naiselle oli muodostunut häneen. Tuomioperusteluiden mukaan manipulatiivinen käytös aiheutti sen, että haavoittuvassa tilassa ollut nainen alistui hänen seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan loukkaaviin tekoihin.
Diakoni oli pyytänyt anteeksi ja myönsi toimineensa epäammattimaisesti, mutta ei ajatellut syyllistyneensä seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Hän sai rikoksesta neljän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Lisäksi hän joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja ja korvauksia asianomistajalle yhteensä noin 7 500 euron edestä.
Diakoni sai työnantajaltaan kirjallisen varoituksen, ja hänen työnkuvaansa muutettiin.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.