Washington Capitals voitti Stanley Cupin. MTV Sportin jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen analysoi finaalisarjan ratkaisseen viidennen pelin.
Finaalisarjan trendi liukui koko ajan siihen suuntaan, että joukkueet pyrkivät ottamaan pelivälineestä vallan välinettä. Voi sanoa, mitä Washington Capitals edellä sitä Vegas Golden Knights perässä. Vegas tuli lopulta aika kauas siitä pelaamisen identiteetistä, jota se viljeli sarjan alussa, saati aiemmissa pudotuspeleissä runkosarjasta puhumattakaan.
Siinä, missä Washington vain vahvisti pelitapaansa, Vegas joutui peräti muutamaan sitä. Finaalisarjan viidennessä ottelussa Vegas ei pelannut enää kategorisesti pystyyn eikä turvannut pelkästään prässipelaamiseen. Voi sanoa, että Washingtonin parempi ja ennen muuta monipuolisempi pelaaminen pakotti lopulta Vegasin pelaamisen uppiniskaisesta kuoresta ulos.
Pelitavallinen matka finaalisarjan ensimmäisestä pelistä viidenteen oli huima: joukkueet pelasivat erää kohden noin 25 prosenttia vähemmän siirto-, syöttösiirto- ja päätykiekkoja. Lukema tarkoittaa todella merkittävää syöttöketjujen pidentymistä ja pelivälineen hallintaa. Viidennen pelin tyypillinen pelinäkymä oli jommankumman joukkueen trap vastaan toisen joukkueen ylempi viivelähtö.
LUE MYÖS: Lars Elleristä ensimmäinen Stanley Cupin voittanut tanskalainen – ei saanut nukuttua päiväunia
Finaalisarjan viidennen matsin ensimmäisessä erässä peli virtaili suhteellisen seesteisesti kaukalon päästä päähän niin, että molempien joukkueiden viisikko oli suhteellisen tiivis eikä maalipaikkoja päässyt syntymään määräänsä enempää. Pelaamisen taktisuus otti niskalenkin koohottamisesta.
Toisessa erässä pelaaminen NHL:ssä rauhoittuu toisin kuin eurooppalaisessa lätkässä toiseen erään verrattuna ensimmäiseen periodiin, niin nytkin. Pelaamisen vaikeampi olosuhde pakottaa pelaamaan järkevämmin.
Washington oli karata siinä kohtaa Jevgeni Kuznetsovin, Nicklas Bäckströmin ja Alexander Ovetškinin henkilökohtaisella taidolla ja ylivoimapelaamisen neroudella, mutta Vegasin elämänlanka säilyi vahvalla maalinedustapelaamisella ja kiekon pelaamisella suoraviivaisesti kohti Braden Holtbyn maalia.
Vegasin ylivoimapeli ei ollut missään kohtaa Washingtonin veroista pudotuspeleissä, mutta kakkoserän lopun Reilly Smithin erikoistilannemaali lukemiin 3-2 oli siihen paikkaan elintärkeä Vegasin tuhkimotarinan elossapysymisen kannalta.
Mielenkiintoinen yksityiskohta finaalisarjassa oli myös se, että fyysisen pelaamisen eli taklausten määrä väheni sitä mukaa, kun oikein aletaan pelata voitosta. Kovat atleettitaklaukset korvautuivat tarkoituksenmukaisilla kiilaamisilla.
Kolmannessa erässä testattiin Vegasin kykyä suojella johtoaan ja toisaalta Washingtonin takaa-ajokonstia. Tuossa taistossa Vegas käytti jopa yllättävää pelitapaa oman alueen puolustuspelaamisessaan: pelaajat puolustivat vastustajaansa liki totaalisella yksi vastaan yksi -pelaamisella. Washington hallitsi erän tapahtumia, se pakotti Vegasin pelaamaan kosolti trapia. Erän puolivälin tasoitusmaali oli Washingtonin voimahyökkääjä Devante Smith-Pellyn huikea työnäyte, tasoitus oli mitä ansaituin ja seurausta siitä, että Vegas tyytyi pelaamaan pelkkiä siirtokiekkoja paineen alla.
LUE MYÖS: Hurja tehoisku! Näin Washington ratkaisi Stanley Cupin voiton
Ottelun ratkaisu oli siinä, ettei Vegas kyennyt johtoasemassa pelaamaan käytännössä ollenkaan kiekkokontrollia. Washington kontrolli pelivälinettä ja alkoi luoda painetta Vegasin päätyyn. Lars Ellerin voittomaalissa kiekko putosi kohtalokkaasti Vegasin ehkä turhaankin kehutulta maalivahdilta Marc-André Fleurylta.
Ylisummaan on sanottava, että Washington ansaitsi suvereenin mestaruutensa. Sen pelaajamateriaali ja monipuolinen pelitapa olivat monta luokkaa Vegasia parempia. Vegasin kausi kaikkineen oli upea, mutta sen taso ei millään muotoa riittänyt enää NHL:n finaalisarjassa.