Simone Biles aiheutti kohun asuvalinnallaan

Voimistelutähti Simone Biles saapui kannustamaan miestään Jonathan Owensia NFL-seura Chicago Bearsin harjoitusottelussa Cincinnati Bengalsia vastaan "kyseenalaisessa vaatetuksessa".

Pariisin olympialaisten suurimpiin tähtiin lukeutunut voimistelija Simone Biles aiheutti porua asuvalinnallaan miehensä Jonathan Owensin edustaman NFL-seuran Chicago Bearsin harjoitusottelussa.

Neljä mitalia Pariisissa kahminut Biles, 27, oli pukeutunut Bearsin otteluun Green Bay Packersin takkiin, mikä nostatti Suomesta katsottuna yllättävän suurta kohua Yhdysvalloissa etenkin sosiaalisessa mediassa.

Bilesin asuvalintaa selittää se, että Packers-takki oli teemoitettu seuraa aiemmin edustaneen Owensin mukaisesti. Vaimoaan olympialaisissa erityisluvalla kesken harjoituskauden kannustanut takapelaaja siirtyi Bearsin riveihin viime kauden päätteeksi.

The Athleticin toimittaja Chase Daniel muistutti, että Packers ja Bears ovat perinteikkätä verivihollisia amerikkalaisessa jalkapallossa.

– Hän selvästikin vain kannustaa miestään Jonathan Owensia, ja hän yksi suurimmista olympiaurheilijoista, joten tämä menee häneltä läpi... Mutta kyseessä on yksi amerikkalaisen jalkapallon vanhimmista vastakkainasetteluista, ja hänellä on yllään Packersin logo, Chase Daniel kommentoi X-julkaisussaan.

Ärhäkkäimpien kommentoijien mukaan Bilesin pitäisi hävittää takkinsa, vaikka voimistelija ei jättänyt omissa sosiaalisen medioiden kanavissaan epäselväksi, että oli paikalla kannustamassa nimenomaan miehensä uutta joukkuetta.

GettyImages-2167192809
Biles suojasi olympialaisissa nyrjähtänyttä jalkaansa mustan tukikengän avulla.

Bilesin asukokonaisuudessa huomiota herätti myös hänen vasenta jalkaansa suojannut ilmakipsi, joka on peruja Pariisin olympialaisten lämmittelyssä sattuneesta haaverista. Yhdysvaltalainen puristi loukkaantumisestaan huolimatta kisoista upeasti kolme kultaa ja yhden hopeamitalin.

Biles selvitti aiemmin NBC:n haastattelussa pitävänsä ilmakipsiä varotoimenpiteenä ja vamman parantumisen edistämiseksi.

Owensin edustama Bears kaatoi Bengalsin lauantaina pelatussa ottelussa pistein 27–3.

Lue myös:

    Uusimmat