Tilaisuudelle ei ole tilavarausta, minkä takia sitä ei voida kieltää ennalta.
Äärioikeistolainen sinimusta liike aikoo järjestää itsenäisyyspäivänä lukupiirin Helsingin keskustakirjasto Oodissa.
Liike tiedottaa, että tapahtumassa on tarkoitus käydä läpi Kansallismielisen liikkeen strategia -pamflettia.
Helsingin kulttuurista ja vapaa-ajasta vastaava apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas.) kehottaa Instagramissa rasismia ja fasismia vastustavia ihmisiä täyttämään Oodin, jotta fasisteille ei jäisi tilaa.
Arhinmäen mukaan sinimustalla liikkeellä ei ole oikeutta pitää tilaisuutta Oodissa. Hän viittaa Helsingin kaupunginvaltuusto päätökseen, ettei kirjaston tiloja luovuteta YK:n rotusyrjinnän vastaista sopimusta rikkoviin tilaisuuksiin tai väkivaltaa tuottavaa toimintaa harjoittaville yhteisöille.
Liike ei ole tehnyt tilavarausta Oodiin, minkä takia tilaisuutta ei kaupungin juristien tulkinnan mukaan ole mahdollista kieltää etukäteen. Arhinmäen mielestä tulkinta on absurdi, ja hän katsoo, että ihmisten kutsuminen julkisesti lukupiiriin tekee siitä tilaisuuden.
– Kysymys ei ole enää siitä, että yksityishenkilöt muina fasisteina kävelevät kirjastoon, joka on julkinen tila, Arhinmäki paheksuu.
Hän kehottaa järjestämään Oodissa lukupiirejä ja keskusteluja muista teemoista itsenäisyyspäivänä.
– Täytetään Oodi niin, ettei fasisteille jää tilaa. Ei fasisteja Helsingin kirjastoihin, ei fasisteja minnekään!