Kirjaston julkisissa avoimissa tiloissa voi olla poliittista toimintaa vain tiettyjen ehtojen täyttyessä.
Äärioikeistolainen Sinimusta liike kertoi aiemmin järjestävänsä itsenäisyyspäivänä lukupiirin Oodissa.
Lue lisää: Sinimusta järjestää lukupiirin keskustakirjastossa – Arhinmäki: "Täytetään Oodi niin, ettei fasisteille jää tilaa"
Vastalauseena liikkeen kokoontumiselle Helsingin kulttuurista ja vapaa-ajasta vastaava apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas.) kehotti maanantaina Instagramissa rasismia ja fasismia vastustavia ihmisiä täyttämään Oodin.
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ilmoitti samana päivänä järjestävänsä Oodissa itsenäisyyspäivänä oman lukupiirinsä. Lukupiiri aloittaa keskipäivällä ja aikoo lukea Dan Koivulaakson, Li Anderssonin ja Mikael Brunilan kirjaa Äärioikeisto Suomessa.
Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara kertoo STT:lle, että kirjasto on jo kehittänyt varautumissuunnitelman itsenäisyyspäivälle. Soininvaara aikoo myös itse seurata tarkasti tilanteen kehittymistä perjantaina.
– Kyllä meillä on varautumissuunnitelma eri skenaarioita varten. Poliisi on myös asiasta tietoinen.
Soininvaara ei kuitenkaan avaa julkisuuteen tarkemmin kirjaston suunnitelmia.
Sinimustilla ei lupaa tilaisuuteen
Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksessä on aikaisemmin kerrottu, ettei kirjaston tiloja luovuteta YK:n rotusyrjinnän vastaista sopimusta rikkoviin tilaisuuksiin tai väkivaltaa tuottavaa toimintaa harjoittaville yhteisöille.
Vuonna 2022 kirjasto kielsi sinimustien "vain suomalaisille" suunnatun tilaisuuden rasismiin vedoten.
Sinimusta liike ei tänä vuonna ole anonut Oodilta erillistä lupaa tilaisuuden järjestämiseen, eivätkä he tätä Soininvaaran mukaan pyytäessään saisikaan.
Avoimen rasistisuutensa vuoksi sinimustat eivät myöskään saisi lupaa tilaisuuden järjestämiseen suljetuissa tiloissa, Soininvaara lisää.
– Mutta yksityishenkilöinä, jos he kutsuvat toisiaan lukupiiriin, niin sitä on hyvin vaikea estää, että he nyt sitten tulevat, hän toteaa.
Äänekkäästä politikoinnista lentää ulos
Kirjaston julkisissa avoimissa tiloissa voi Soininvaaran mukaan olla poliittista toimintaa vain, jos kaksi ehtoa täyttyy: Tilaisuus täytyy olla ennakkoon sovittu kirjaston kanssa ja paikalla on oltava vähintään kolmen eri puolueen edustaja tai edustajia.
– Yksi tai kaksi puoluetta ei voi ja ilman lupaa ei kukaan voi järjestää tällaista toimintaa.
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ovat varanneet paikan omalle tilaisuudelleen kirjaston suljetuista tiloista, jossa yksittäiset puolueet voivat pitää poliittisia tilaisuuksia.
Jos Sinimustan liikkeen jäsenet alkavat politikoimaan millään lailla ulospäin sisäistä keskusteluaan lukupiirin aikana, poistetaan heidät Soinivaaran mukaan välittömästi paikalta.
– Se on ihan selvä peli, että ainoastaan voi lukupiiritoimintaan kuuluvaa vaimeaa keskustelua keskenään voi käydä.
Oodin valikoituminen osaksi poliittisen kahakoinnin keskiötä itsenäisyyspäivänä kertoo Soininvaaran mukaan siitä, että kirjasto on ihmisten silmissä muodostunut ikoniseksi ja merkittäväksi rakennukseksi.
– Sellaisiin paikkoihin tietysti halutaan tulla jättämään oma leima.
Oodi kuuluu Soininvaaran mukaan kaikille. Hän kuitenkin korostaa, että kirjasto ei missään tapauksessa ole poliitikkojen eikä erityisesti rasististen järjestöjen paikka.
– Mutta sisään voi tulla ja käytös ratkaisee, miten toimitaan.