Helsinki pohtii, voiko tiettyjen tahojen kokoukset kirjastoissa estää – rasistinen Sinimusta liike nosti taas hässäkän Oodiin

sinimusta liike
Poliisi keskustelemassa Sinimusta Liikkeen henkilöiden kanssa keskustakirjasto Oodissa Helsingissä 6. tammikuuta 2025. Str / Lehtikuva
Julkaistu 06.01.2025 16:12(Päivitetty 06.01.2025 19:13)

MTV UUTISET – STT

Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtajan mukaan olisi paikallaan pohtia, millaiset tahot saavat toimia julkisessa tilassa.

Rasistinen ja fasistinen sinimusta liike järjesti jälleen Helsingin keskustakirjasto Oodissa lukupiirin. Paikalle saapui myös noin satakunta vastamielenosoittajaa.

Poliisin johtokeskuksesta kerrotaan STT:lle, että poliisi tyhjensi kirjaston noin kello yhteen mennessä. Yhdelle ihmiselle annettiin sakko niskoittelusta.

– Oli pientä kärhämää, mihin poliisi puuttui, ei sen isompaa tai vakavampaa. Tilaisuuden päättymisen jälkeen kirjasto tyhjennettiin yhdessä Oodin vartijoiden kanssa, kerrottiin poliisin johtokeskuksesta.

Lukupiiri oli määrä järjestää puoliltapäivin, ja sen aiheena oli Vähemmistöksi omassa maassaan? -julkaisu. Paikalla oli alle kymmenen sinimustan liikkeen jäsentä.

Poliisin mukaan toistaiseksi on vielä epäselvää, oliko vastamielenosoituksesta tehty mielenosoitusilmoitusta.

oodi sinimusta liike loppiainen

Toimialajohtaja Juha Ahonen (vas.) keskustelemassa Sinimusta Liikkeen henkilön kanssa keskustakirjasto Oodissa Helsingissä 6. tammikuuta.

"Kirjastolle haastavia tilaisuuksia"

Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Juha Ahosen mukaan tämän päivän lukupiirin kaltaiset tilaisuudet ovat kirjastolle haastavia.

– He eivät varaa tiloja, eikä se meidän kautta näy tilaisuutena. Ja sitten he marssivat sisään, ja sosiaalisesta mediasta saamme tietää, että täällä on tämmöinen lukupiiri, hän sanoo STT:lle.

Ahosen mukaan tilannekuva käytiin poliisin kanssa etukäteen läpi ja päätettiin, että ovet voidaan avata.

– Siinä ei ollut kovin paljon vielä silloin väkeä, mutta kyllä kolmanteen kerrokseen parisataa ihmistä lukupiirin ympärille kokoontui.

Ilman erillistä lupaa järjestetty sinimustan liikkeen lukupiiri kokoontui Oodissa myös itsenäisyyspäivänä. Tällöin mielenosoittajat keskeyttivät lukupiirin pian sen alettua ja poliisi otti kiinni yhden ihmisen, joka soitti musiikkia kovaäänisesti eikä suostunut poistumaan.

Äärikeinona kirjaston sulkeminen

Ahosen mukaan Helsingin kaupunki aikoo nyt pohtia, mitkä ovat avoimien tilojen käyttöperiaatteet jatkossa vastaavanlaisissa tapauksissa.

Yksi vaihtoehto olisi jatkaa kuten ennenkin ja antaa lukupiirin kokoontua jatkossakin.

– Tämä ei ehkä kuitenkaan ole kovin kestävä tie, Ahonen toteaa.

Toisen ääripään vaihtoehto olisi sulkea kirjasto, jos tilanne vaikuttaa uhkaavan henkilökuntaa tai asiakkaita.

– Ehkä joudumme miettimään sitä, minkä tyyppisillä ryhmillä ja minkä tyyppisillä ajatuksilla tai ideologialla on mahdollista tai mahdotonta toimia julkisissa tiloissa.

Yksityishenkilöinä ihmisillä on tietysti oikeus tulla kirjaston kaltaisiin julkisiin tiloihin, Ahonen huomauttaa.

Tällaiset haittaisänmaalliset voimat yrittivät jo itsenäisyyspäivänä kaapata juhlan meiltä isänmaallisilta ihmisiltä. On päivänselvää, ettei tällaiselle pidä antaa yhtään tilaa. Meidän täytyy tarkentaa toimintamallejamme, kommentoi Helsingin Sanomille kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas.).

Kirjastoissa eikä muissakaan kaupungin tiloissa saa harjoittaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta loukkaavaa toimintaa.

Lue myös: Sinimustalla liikkeellä jälleen lukupiiri Oodissa

Tuoreimmat aiheesta

Äärioikeisto