Tutkijat ovat löytäneet Siperian ikiroudasta kymmeniä tuhansia vuosia vanhan viruksen, joka on herännyt sulatettuna ”uudelleen henkiin”.
Virus on ollut tutkijoiden mukaan jäätyneenä ikiroudassa ainakin 30 000 vuotta. Sulamisen jälkeen se kykenee kuitenkin edelleen levittämään tartuntaa, kertoo BBC.
Ranskalaistutkijoiden mukaan nyt löydetty virus ei ole vaarallinen ihmisille tai eläimille. Löytö herättää kuitenkin huolen siitä, mitä muita viruksia ikiroudasta voi paljastua.
– Tämä on ensimmäinen kerta kun olemme löytäneet viruksen, joka on yhä tartuttamiskykyinen näin pitkän ajan jälkeen, Aix-Marseille yliopiston professori Jean-Michel Claverie kertoo BBC:lle.
Tutkimuksesta kerrottiin ensimmäisenä PNAS-tiedelehden sivuilla.
Ikiroudan penkominen "katastrofin resepti"
Ikivanha virus löydettiin 30 metrin syvyydestä jäisestä maasta. Pithovirus sibericum -niminen virus kuuluu kymmenen vuotta sitten ensi kertaa löydettyjen jättimäisten virusten luokkaan.
Virukset ovat niin suuria että ne voi havaita mikroskoopin alla, toisin kuin virukset yleensä. Nyt löydetty yksilö on 1,5 mikrometriä pitkä, eli suurin koskaan löydetty.
– Se tunkeutuu soluun, lisääntyy ja lopulta tappaa kyseisen solun. Se kykenee tappamaan ameeban, mutta se ei voi tarttua ihmissoluun, tutkimuksen toinen kirjoittaja Chantal Abergel kertoo BBC:lle.
Tutkijat ovat kuitenkin huolissaan siitä, mitä muita viruksia ikirouta on voinut säilöä. Asia huolestuttaa etenkin sen takia, koska ikiroudan peittämät alueet ovat vähenemässä ja roudan paksuus on pienentynyt. Ikiroudan vähetessä maa-alueiden hyödyntämisestä tulee entistä houkuttelevampaa ja helpompaa.
– Tämä on katastrofin resepti. Jos siellä aletaan tehdä kaupallisia tutkimuksia, ihmiset tulevat mahdollisesti mylläämään syvissä ikiroudan kerroksissa. Kaivostoiminnassa ja porauksissa näihin vanhoihin kerrostumiin tunkeudutaan ja sieltä tulee tämä vaara, professori Claverie sanoo.
Kuinka kauan virus voi säilyä jäätyneenä?
Professori Claverie arvioi, että yhden riskin voivat muodostaa ikivanhat isorokon kannat. Isorokko on julistettu hävinneeksi maailmasta yli 30 vuotta sitten.
– Jos nämä virukset säilyvät hengissä samalla tavalla kuin ameebavirukset säilyvät, niin silloin isorokko ei ole hävitetty maailmasta, vain maan pinnalta.
– Menemällä syvemmälle voimme panna alulle sen mahdollisuuden, että isorokko on jälleen ihmisiä vaivaava tauti.
Tutkijat huomauttavat, että ei ole kuitenkaan tiedossa, kuinka pitkän ajan jälkeen jäätyneenä ollut virus voisi aktivoitua. Ei ole siis selvää, voisiko tuhansia tai jopa miljoonia vuosia jäässä muhinut virus muuttua jälleen tartuttavaksi.
– Siinäpä on se kuuden miljoonan dollarin kysymys, Nottihamin yliopiston professori Jonathan Ball toteaa BBC:lle.
– Se, että nyt löytyi virus, joka kykenee yhä tartuttamaan näin pitkän ajan jälkeen, on hämmästyttävää. Mutta kuinka pitkään muut virukset voivat säilyä toimintakykyisinä ikiroudassa, se on arvailupeliä. Se riippuu paljon kyseisestä viruksesta. Epäilen, etteivät kaikki ole yhtä sitkeitä kuin tämä.