Sipilä huolissaan nuorten koulumenestyksestä –"Vanhempien asema näkyy ensimmäistä kertaa Pisa-tuloksissa"

7:06img
Julkaistu 28.03.2017 08:15

MTV UUTISET

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä on huolissaan suomalaisnuorten koulumenestyksestä.

MTV:n Huomenta Suomen Kuntavaaliaamuun osallistuneen Sipilän mukaan erityistä huolta aiheuttaa se, että Pisa-tutkimuksissa näkyy ensimmäistä kertaa vanhempien sosiaalisen taustan vaikutus.

Sipilä on kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomen Pisa-tuloksissa pojat ovat väliinputoajia.

– Pisa-tuloksissa on nyt ensimmäistä kertaa alkanut näkyä vanhempien sosioekonominen asema, ja siihen pitää pystyä reagoimaan. Puolivälin riihessä mietimme mitä voidaan tehdä, että vankka kivijalka, suomalainen peruskoulu säilyy kilpailukykyisenä ja hyvänä paikkana oppilaille, Sipilä sanoi.

7:06img

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus