Metsäruualle eli villiyrteille, sienille ja marjoille kehitetään omaa markkinapaikkaa. Uudellamaalla käynnissä olevassa pilottihankkeessa 4 H-nuoret keräävät villiyrttejä ravintoloille toimitettavaksi. Nuoret saavat keräyksestä taskurahaa ja ravintolat helposti tuoreita villiyrttejä käyttöönsä.
Sipoon Söderkullan koulun kuudesluokkalaiset pääsivät tänään tutustumaan villiyrtteihin. Tehtävänä oli kerätä nokkosta, vuohenputkea ja ketunleipää paikallisen pitopalvelun tarpeisiin. Meneillään olevassa pilottihankkeessa kehitetään luonnontuotteiden keräys- ja jakeluverkostoa ja digitaalista kauppapaikkaa.
– Olemme rakentaneet digitaalisen markkinapaikan, jossa voi tilata keräilijältä suoraan kerättäväksi villiyrttejä. Sen jälkeen kerääjä ilmoittaa, milloin yrtit ovat kerättävissä ja toimittaa ne suoraan toivottuun paikkaan, kertoo Forest Foody Oy:n toimitusjohtaja Jenni Kähkönen.
4H kouluttaa nuoria villiyrttien kerääjiksi
Tähän asti ongelma on ollut se, että villiyrttejä on hankala saada, jollei niitä itse ehdi keräämään.
– Näille villiyrteille on ollut paljon kysyntää. Erityisesti ravintolat haluaisivat niitä ostaa, mutta ongelma on juuri siinä, ettei ole tarpeeksi kerääjiä, sanoo Venla Kaplas Suomen 4H-liitosta Ruokaa luonnosta -hankkeesta.
Nuorille villiyrttien keräys tarjoaa mahdollisuuden taskurahojen tienaamiseen. Ensin pitää kuitenkin oppia tunnistamaan kerättävät kasvit.
– Me 4H:lla järjestetään lyhyitä koulutustapahtumia, joihin nuoret voivat osallistua. Ne ovat ilmaisia ja siinä oppii perusteet kestävästä keruusta ja lajien tunnistamisesta, kuvailee Kaplas.
Helsingissä villiyrtit kulkevat polkupyörälähetin kyydissä
Sipoon koululaisten keräämät yrtit on tilannut paikallinen pitopalvelu. Jos yrtit olisi tilannut helsinkiläinen ravintola, ne toimitettaisiin perille Tukkutorilta ravintolaan polkupyörälähetin kyydissä. Mukana pilotissa on myös Helsingin kaupunki.
– Helsingin strateginen tavoite on tukea yritystoiminnan ja alustatalouden kehittymistä kaupungissa. Haimme innovaatiokilpailussa uusia ratkaisuja, joiden pilotoinnilla on mahdollisuus monipuolistaa kaupungin ja erityisesti Tukkutorin ruoka-alan ekosysteemiä ja lisäksi tarjota startup-yrityksille operatiivinen kokeilu- ja testausympäristö. Kevään aikana olemme testanneet seitsemän yrityksen kanssa uusia tuotteita ja palveluja, selittää Helsingin Tukkutorin ja Teurastamon Testbed ja Innovaatioalustan projektipäällikkös Jouni Spets.
Pitopalveluyrittäjä pitää metsäruuan kauppapaikkaa hyvänä ideana
Sipoolainen kahvila- ja pitopalveluyrittäjä pitää villiyrttien kauppapaikkaa hyödyllisenä palveluna.
– Kyllä se varmasti on tarpeellinen. Itse kiireisenä yrittäjänä ei ehdi sinne metsään niitä poimimaan. On upea juttu, että on tämmöinen palvelu ja pystyy hyödyntämään villiyrttejä, kiittelee yrittäjä Eevi Aronen Cedaro Cateringista.
Koululaisten keräämistä yrteistä syntyy ainakin nokkoskeittoa, kastikepohjia ja yrttiöljyä.
Metsäruuan kauppapaikka Forest Foody suunnittelee jo toiminnan laajentamista ulkomaille.
– On se alusta asti ollut mielessä, että haluttaisiin viedä kansainvälisiin keittiöihin ja kansainvälistää suomalaiset luonnon raaka-aineet ja tuotevalikoima, suunnittelee Jenni Kähkönen.