Käyttövalmiiden ydinaseiden määrä maailmassa on alkanut kasvaa, selviää Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (Sipri) vuosikirjasta.
Ydinaseita on edelleen yhdeksällä valtiolla: Yhdysvalloilla, Venäjällä, Britannialla, Ranskalla, Kiinalla, Intialla, Pakistanilla, Pohjois-Korealla ja Israelilla. Ne kaikki ovat jatkaneet aseidensa modernisointia.
Yhdysvaltojen ja Venäjän osuus kaikista maailman ydinaseista on lähes 90 prosenttia. Niiden määrä näyttää raportin mukaan pysyneen viime vuonna melko vakaana, tosin asiaan liittyvä läpinäkyvyys on molemmissa heikentynyt Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan myötä.
Lue myös: Putin: Ydinaseet suuntaavat Valko-Venäjälle ensi kuussa – "Kaikki menee suunnitelman mukaan"
Kiinan ydinkärkien määrän arvioidaan kasvaneen selvästi, ja määrän odotetaan kasvavan edelleen. Instituutti arvioi, että Kiinalla saattaa mahdollisesti olla vuosikymmenen loppuun mennessä ainakin yhtä paljon mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia kuin joko Yhdysvalloilla tai Venäjällä.
Siprin joukkotuhoaseohjelmassa tutkijana toimineen Hans M. Kristensenin mukaan Kiina onkin aloittanut ydinarsenaalinsa merkittävän laajentamisen.
– Tätä trendiä on yhä vaikeampaa sovittaa yhteen sen kanssa, että Kiina on ilmoittanut tavoitteekseen pitää vain vähimmäismäärän ydinaseita, joita tarvitaan sen kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi, hän totesi tiedotteessa.
Lue myös: Pohjois-Korea teki uudenlaisen ohjuskokeen – Japani määräsi asukkaita suojautumaan
"Ydinasediplomatia on palautettava kiireellisesti"
Instituutti kiinnittää raportissaan huomiota myös siihen, että ydinasevalvonta ja aseidenriisuntaa koskeva diplomatia ovat kokeneet vakavia takaiskuja Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen alettua helmikuussa 2022.
– Tänä korkeiden geopoliittisten jännitteiden ja epäluottamuksen aikana, jolloin ydinasevaltojen kommunikointikanavat ovat joko sulkeutuneet tai toimivat heikosti, riskit laskuvirheisiin, väärinymmärryksiin ja vahinkoihin ovat korkeammat kuin mitä voidaan hyväksyä, sanoi Siprin johtaja Dan Smith.
Hän lisäsi, että ydinasediplomatiaa ja kansainvälistä ydinasekontrollia on vahvistettava kiireellisesti.
Vuonna 1966 perustettu Sipri arvioi kunakin vuonna vuosikirjassaan aseistuksen, aseriisunnan ja kansainvälisen turvallisuuden tilaa.