Sisäministeri Ranne: Itärajan avaamiselle ei edellytyksiä

Ranne ei pitänyt ongelmallisena sitä, että yksi henkilö hoitaa kahta raskasta ministerisalkkua neljän kuukauden ajan.

Liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranteen (ps.) mukaan Suomen itärajan avaamiselle ei ole edellytyksiä. Ranteen mukaan tilanne rajalla ei ole muuttunut eikä rajaa olla avaamassa.

– Meillä ei ole mitään syytä tehdä nyt rajan avaamiseen liittyviä päätöksiä. Viranomaisten arvio on, että tilanne ei ole muuttunut eikä rajan avaamiselle ole edellytyksiä. Tämä on aivan selvä viesti, Ranne sanoi tiedotustilaisuudessaan sen jälkeen, kun hänet oli nimitetty hoitamaan myös sisäministerin tehtäviä aiempien liikenne- ja viestintäministerien tehtävien lisäksi.

– Raja pidetään kiinni, aivan kuten tasavallan presidentti ja pääministerikin ovat linjanneet, Ranne jatkoi.

Sisäministerin tehtäviä tähän asti hoitanut Mari Rantanen (ps.) jäi väliaikaisesti sivuun tehtävästään lapsensa sairastumisen vuoksi. Rantasen on määrä palata tehtävään tammikuussa.

Ranne ei pitänyt ongelmallisena sitä, että yksi henkilö hoitaa kahta raskasta ministerisalkkua neljän kuukauden ajan.

– Luotan täysin siihen, että tämä ratkaisu, joka on tehty, on oikea, Ranne sanoi.

– Meillä on erittäin hyvät koneistot. Koneistot ovat toiminnassa ja turvallisuudesta huolehditaan kaikissa tilanteissa, vaikka nyt kapteeni vaihtuu, Ranne jatkoi.

Lue myös:

    Uusimmat