Skandaali EM-kisoissa – maajoukkuevahti tappeli kannattajan kanssa

Useat serbialaismediat uutisoivat, että Serbian maajoukkueen maalivahti Vanja Milinkovic-Savic on tapellut kannattajan kanssa Münchenissä sijaitsevassa baarissa.

Tappelun kerrotaan tapahtuneen vapaapäivänä Slovenia- ja Tanska -otteluiden välissä. Pelaajat olivat saaneet koko päivän vapaaksi, jolloin osa joukkueesta oli lähtenyt baariin. Mukana joukossa oli Milinkovic-Savic.

Telegrafin mukaan tappelu sai alkunsa, kun serbialaiskannattaja oli todennut maalivahdille, että tämän pitäisi olla lepäämässä. Tämän jälkeen Milinkovic-Savic oli lyönyt kannattajaa. Serbialaismedia kutsui tapausta "megaskandaaliksi".

– Menin nopeasti väliin, otin häntä kädestä ja pyysin häntä tulemaan kanssani sisään, mutta hän kieltäytyi. Kaikki tapahtui baarin terassilla, baarin omistaja kertoi.

– En kuullut, mitä he (kannattajat) olivat huutaneet hänelle tai mitä he sanoivat toisilleen. Olen iloinen, että kaikki ratkesi.

Torinoa edustava maalivahti istui koko turnauksen penkillä. Serbian EM-kisat tulivat päätökseen jo lohkovaiheessa, kun se jäi C-lohkossa viimeiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat