SM-liigaan vielä toinen iso uudistus

Sääntöviilaukset saattavat aiheuttaa jäähysuman SM-liIgassa – "Kauden alku on erityisen tärkeä" 1:54
Sääntöviilaukset saattavat aiheuttaa jäähysuman SM-liIgassa – "Kauden alku on erityisen tärkeä"

MTV Urheilun tietojen mukaan jääkiekon SM-liigaan tuodaan paitsiokamerat.

Sen lisäksi, että Liiga uudistaa alkavalle kaudelle estopelaamiseen liittyviä tuomaritulkintoja, sarjaan ollaan tuomassa myös hyvin kaivattu uudistus.

SM-liiga aikoo ottaa käyttöön niin sanotut paitsiohaastot, joiden avulla pystytään selvittämään maalintekoon johtaneita epäselviä siniviivan ylitystilanteita.

Tähän liittyen SM-liiga asentaa parhaillaan paitsiokameroita, eli siniviivojen yhteyteen tuotavia kylmäkameroita kaikille 16 liiga-areenalle.

– Asennukset saadaan tehtyä syyskuun loppuun mentäessä. Sen jälkeen meillä on vielä paljon töitä tehtävänä ennen kuin päästään siihen vaiheeseen, että voimme ottaa paitsiohaastot käyttöön, Liigan urheilujohtaja Jussi Markkanen sanoo aiheesta MTV Urheilulle.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Liigan pitää varmistaa muun muassa se, että kamerat on asennettu oikein, niiden käyttöliittymä on kunnossa ja että kameroista on yhteydet sekä Liigan tilannehuoneeseen että joukkueiden paitsiohaastoista vastaaville valmentajille tai toimihenkilöille.

– Otamme systeemin käyttöön sitten, kun kaikki on tsekattu ja kun olemme varmoja siitä, että kaikki toimii halutulla tavalla. Toivottavasti tuo tapahtuu enemmin kuin myöhemmin. Meillä ei ole mitään kiveen hakattua päivämäärää, että milloin systeemi otetaan käyttöön, vaan huolehdimme siitä, että prosessi toimii oikealla tavalla, Markkanen kertoo.

Mikä on tällä hetkellä tavoiteaikataulu?

– Tahtotila on se, että tarkistelemme systeemin käyttöönottoa marraskuun maajoukkuetauon yhteydessä. Silloin olisi luontainen hetki ottaa tuollainen käyttöön pienen tauon jälkeen, mutta ei mennä asioiden edelle. Haluamme huolehtia siitä, että kaikilla on tasapuoliset mahdollisuudet haastaa ja että prosessi on kunnossa, Markkanen sanoo.

Idea ei ole täysin uusi, sillä jääkiekkoliiga NHL:ssä paitsiohaastot ovat olleet jo parin vuoden ajan käytössä. Muutokselle on joka tapauksessa tilausta, sillä systeemi edesauttaa oikeudenmukaisuuden syntyä.

– Jos peli vielä tästä nopeutuu, niin kuin oletamme, meidän linjatuomarimme päätyvät vaikeaan asemaan. Siellä tulee niin paljon erilaisia tilanteita vastaan, joihin ihmissilmä ei yksinkertaisesti ehdi mukaan. Tai jos jotain on edessä. Kameroiden asentaminen ja tämä systeemi itseasiassa nopeuttaa peliä, koska 50/50-tilanteen voi mahdollisesti jättää viheltämättä, sillä sen voi katsoa jälkikäteen. Jos tilanteesta ei tule maalia, niin silloin ei tule myöskään turhaa katkoa, Markkanen avaa, jatkaen:

– Näen, että tämä on hyvä uudistus. Urheilu on ylipäätänsä menossa siihen suuntaan, että teknologia tarjoaa apukeinoja. Siitä voidaan sitten keskustella, että miten aina tietty prosessi etenee ja miten huolehdimme siitä, että tuomiot tulevat oikein ja nopeasti, Markkanen niputtaa.

Lue myös:

    Uusimmat