Vaasassa pelataan torstaina elintärkeä ottelu pudotuspelejä silmällä pitäen. Viimeistä playoff-paikkaa hallussaan pitävä Sport saa vieraakseen KooKoon. Kouvolalaiset ovat kolme pistettä Sportia perässä, joten KooKoolla ei ole varaa jäädä pisteittä.
Joukkueet ovat eriarvoisessa asemassa merkityksellisen pelin alla. Sport uurasti eilen täyden päivätyön Ilvestä vastaan Tampereella. Sportin kova taistelu ei tuottanut palkintoa, sillä tuloksena oli 1-2-tappio. KooKoo sen sijaan pelasi edellisen kerran keskiviikkona Oulussa Kärppiä vastaan. KooKoo taisteli urheasti, mutta Kärpät nappasi kaikki pisteet maalein 3-2. Eilen KooKoolla oli välipäivä ja aikaa latailla akkuja. Tämä voi olla merkittävä seikka illan ottelussa.
Sport ja KooKoo ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti. Joka kerta kaukalosta on voittajana poistunut sarjanousija. Pisteet ovat KooKoolle 7-2. Edellisestä keskinäisestä on tosin jo tovi, sillä se oteltiin joulukuun puolivälissä Kouvolassa.
Seuraa häntä: Charles Bertrand, Sport
Liukas ranskalaishyökkääjä on nostanut tasoaan saatuaan vierelleen maanmiehensä Teddy Da Costan. Eilen Bertrand jäi pisteittä, vaikka hänelle tilastoitiin kahdeksan veto Ilvestä vastaan. Tätä ennen Bertrand oli kuuden pelin pisteputkessa iskien saldon 4+4.
Sport-KooKoo - voiton avain
Aivan viimeisimpien otteluiden valossa KooKoon ylivoima on ollut todella tehokasta. Myös alivoima on ollut hyvää, joten erikoistilanteilla etu on vierailla. Maalivahteja vertaillessa isännät ovat vahvoilla. Sportin Mika Järvinen on torjunut viime peleissä hienosti ja helmikuun torjuntaprosentti on päälle 93:n. KooKoon maalia vartioi Juha Järvenpää, joka on vasta tervehtynyt pelikuntoon. Hänen otteensa eivät ole ainakaan vielä isommin vakuuttaneet. Lähtökohdat ovat mielenkiintoiset ja panosta on kosolti, joten illalla nähtäneen tiukka taistelu arvokkaista pisteistä.
MTV Sport-tulosveikkaus: Sport kaapii voiton: 4-3.
HIFK-Tappara - voiton avain
HIFK:lla on tukeva ote runkosarjan voitosta. Helsinkiläiset ovat kovassa iskussa ja eilen sen sai kokea JYP. HIFK otti vieraissa vakuuttavan 4-1-voiton. HIFK karvaa hanakasti, mutta samalla tiiviisti puolustaen. Hyökkäyspelaamisen suhteen pelaajilla on enemmän vapauksia. Ketjusommitelmat ovat toimivat, ja tulosta tulee. Tappara jäi eilen maaleitta TPS:ää vastaan. Tamperelaiset pelasivat ihan kelvollisesti, mutta otteista puuttui intohimo ja halu voittaa. Tähän on tultava iso muutos, sillä Helsingistä ei haeta pisteitä läpsyttelemällä. Positiivista antia oli vakuuttavasti torjunut maalivahti Tomi Karhunen.
MTV Sport-tulosveikkaus: HIFK nappaa pisteet: 3-2.
Kärpät-Ässät - voiton avain
Kärpät palasi voittokantaan tiistaina ottamalla rutiininomaisen voiton KooKoosta. Vastaavaa on ollut havaittavissa jo pidemmältä ajalta. Kärpät pystyy puristamaan voittoja esittämättä parastaan. Viime ottelussa häikäissyt Joni Pitkänen ei ole kokoonpanossa, mutta tervehtynyt Markus Nutivaara on. Valmentajavaihdos piristi Ässiä ainakin hetkellisesti. Ässät on kaatanut Mikael Kotkaniemen valmennuksessa Lukon ja viimeksi tiistaina KalPan. Energisyys ja kova karvaus on toiminut. Ässät on pelannut peruslätkää ilman isompia hienouksia. Kärppien peli on lähtökohtaisesti pykälän, pari edellä.
MTV Sport-tulosveikkaus: Pisteet jäävät Ouluun: 3-1.
Taulukko - SM-liiga