Snoop Doggilta yllätysveto – vaihtaa nimeä ja sijoittaa ruotsalaisyritykseen

Snoop Dogg on nyt Smoooth Dogg.

Yhdysvaltalainen räppäri Snoop Dogg on ottanut uuden askeleen bisnesmaailmassa. Hän on aloittanut yhteistyön ruotsalaisen maksupalveluyritys Klarnan kanssa.

Klarna kertoo tiedotteessaan, että Snoop Dogg, oikealta nimeltään Calvin Broadus, on hankkinut yrityksen osakkeita. Yhteistyöhön kuuluu myös Get Smoooth -markkinointikampanja, jonka myötä Snoop Dogg vaihtaa nimensä Smoooth Doggiksi.

– Olen tehnyt jo vuosien ajan bisnestä Euroopassa muotimerkkien ja tietoliikenneyritysten kanssa. Olen tukenut ja neuvonut niitä, ja nyt haluan sijoittaa niihin, Dogg kertoo Forbes-sivustolla.

Get Smoooth -kampanja alkaa kolmella videolla. Ensimmäisessä videossa Snoop Dogg valmistautuu kruunaukseensa Smoooth Doggiksi kahden pitkäkarvaisen afgaaninvinttikoiran kanssa. Kruunajaisiin osallistuvat muun muassa tubettaja Jay Versace sekä Snoopin isä ”Papa Snoop” eli Vernell Varnado.

Toisessa videossa Smoooth Dogg levittää kultaista pähkinävoita todella pitkälle paahtoleivälle vinttikoirien kanssa. Kolmannella videolla Smoooth Dogg loikoilee valtavalla sängyllä vinttikoirien kanssa.

Snopp Dogg, on amerikkalainen rap-artisti, tuottaja ja näyttelijä. Hänen muusikkouransa alkoi vuonna 1992, jolloin tuottaja Dr. Dre löysi hänet. Uransa aikana Snoop Dogg on myynyt yhteensä yli 37 miljoonaa albumia.

Lähde: Forbes

Lue myös:

    Uusimmat