Sosiaalinen media voi aiheuttaa nuorissa suunnattomia paineita, kertovat useat tutkimukset.
Mitä kauemmin vietämme sosiaalisessa mediassa, sitä masentuneemmaksi tunnemme itsemme oikeassa elämässä. Tähän ovat päätyneet useat viime aikaiset tutkimukset.
Yhdysvaltalainen tutkimusjulkaisu JAMA Pediatrics kokosi yhteen kymmenen tutkimusta selvittääkseen, onko sosiaalisen median käytöllä ja masennuksella yhteyttä. Tulokset olivat puoltavia: joka ikinen tutkimus osoitti yhteyden.
Esimerkiksi Suomen Akatemian tekemässä tutkimuksessa masennusoireista ja myöhäisnuoruuden koulu-uupumuksesta kärsivät useammin tytöt kuin pojat. Sen sijaan pojat oireilevat tyttöjä enemmän liiallisesta internetin käytöstä. Tutkimus toteutettiin 12–14- sekä 16–18-vuotiaille helsinkiläisnuorille.
Teinit määrittävät arvonsa sosiaalisessa mediassa
Erään yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan nuorten henkinen terveys laski, kun heidät sivuutettiin sosiaalisessa mediassa. Joidenkin nuorten mukaan ystävyyssuhteet kärsivät, mikäli heidän kaverinsa eivät reagoineet julkaisuihin sosiaalisessa mediassa.
New Yorkin yliopiston tutkimus nosti esiin opettajien huolen. Opettajia huolestuttaa se, etteivät nuoret osaa enää keskustella kasvokkain muiden kuin oman ikäistensä kanssa.
Nuoret ”etsivät itseään” myös sosiaalisessa mediassa. Itsensä löytämisessä avittaa se, millaiset julkaisut ja kuvat itsestä saavat somessa eniten tykkäyksiä.
Vastaavasti negatiiviset ilmiöt somessa voivat helposti tehdä nuoresta masentuneen: kiusaaminen tai vähälle huomiolle jääminen sosiaalisessa mediassa ovat nuorelle vaikeita paikkoja. Tällaiseen kiusaamiseen vanhempien tai opettajien voi olla hankalaa puuttua.
Erään tutkimuksen mukaan vähäinen määrä tykkäyksiä somessa sai nuoret tuntemaan itsensä masentuneiksi ja yksinäisiksi. Muiden somessa täydelliseltä näyttävät elämät saattavat saada uskomaan, että oma elämä ei olisi riittävän hyvää.
Psykologeja huolettaa myös nuorten mieltymys tekstata ennemmin kuin puhua puhelimessa. Sosiaalinen media ja viestittely eri kanavien kautta eivät pysty mitenkään korvaamaan kasvokkain kommunikointia ihmisten välillä.
Lähteet: The Quint, Suomen Akatemia
Otsikkoa muokattu 26.7. klo 11:47 artikkelin sisältöön sopivammaksi.