Sotilas tuomittiin pahoinpitelystä koulutustilanteessa – piti irtisanomistaan aiheettomana

AOP Suomen laki, puolustusvoimat
Hallinto-oikeuden mukaan irtisanomiselle oli riittävät perusteet,vaikka käräjäoikeuden tuomio ei ollut lainvoimainen.All Over Press
Julkaistu 19.12.2024 08:53
Toimittajan kuva
Katariina Taleva

katariina.taleva@mtv.fi

Kouluttajana toimineen ammattisotilaan mukaan irtisanomiselle ei ollut syytä. Puolustusvoimat ja hallinto-oikeus katsoivat toisin.

Ammattisotilas irtisanottiin määräaikaisesta virastaan elokuussa 2023 sen jälkeen, kun hänet oli tuomittu käräjäoikeudessa 60 päivän ehdolliseen vankeuteen kahdesta pahoinpitelystä ja palvelusrikoksista. 

Tapaus herätti oikeudenkäynnin aikaan laajaa mediahuomiota.

Sotilas valitti irtisanomisestaan Helsingin hallinto-oikeuteen, joka antoi ratkaisunsa asiassa nyt joulukuussa.

Lue myös: Viidelle Rannikkoprikaatin ammattisotilaalle tuomiot varusmiesten epäasiallisesta kohtelusta

Pahoinpitelyjen kerrottiin tapahtuneen nyrkkeilyharjoituksessa vuonna 2022.

Tuomiossa kuvailtiin ammattisotilaan menettelyn olleen kouluttajana moitittavaa ja vastoin virkamiehen käyttäytymisvelvoitetta. 

Pahoinpitelyjen lisäksi hänen katsottiin käyttäneen sopimatonta kieltä koulutettavia kohtaan.

Puolustusvoimat päätti irtisanoa miehen, vaikka käräjäoikeuden tuomio ei ollut saavuttanut lainvoimaa.

Hallinto-oikeuden päätöksessä kuitenkin todetaan, että irtisanominen ei perustu oikeuden tuomioon tai sen lainvoimaan.

Lue myös: Ammattisotilaille rikostuomioita varusmiesten epäasiallisesta kohtelusta – Varusmiesliitto: "Väkivalta ei ole koulutuksen väline"

Luottamuksen menetys ja mediahuomio

Puolustusvoimien mukaan miehen lausunnoissa asiaan liittyen ei ollut mitään viitteitä siihen, että näkisi toiminnassaan virheitä.

Koulutusmenettelyä, johon liittyy “väkivaltaan viittaavia menetelmiä tai johon liittyy sanallinen väkivallan mahdollisuudella uhkaaminen”, pidettiin erityisen moitittavana.

Puolustusvoimat perusteli irtisanomista sillä, että työnantaja on menettänyt luottamuksen virkamieheen hänen käyttäytymisensä takia. 

Irtisanomiseen siis katsottiin olevan valtion virkamieslain mukainen erityisen painava syy.

AOP, Puolustusvoimat, kuvitus

Kuvituskuva. Oikeudessa käsitellyt tapahtumat sijoittuivat vuoteen 2022.

"Lehdistöllä on ollut vähän muita uutisia"

Mies vaati irtisanomispäätöksen kumoamista sillä perusteella, että työnantaja vetoaa käräjäoikeuden päätöksen, josta hän oli valittanut hovioikeuteen. 

Hän totesi valituksessaan, että esiin nostetut käyttäytymisvelvotteiden rikkominen oli "vähäistä", hänen toimintansa on aiemmin ollut moitteetonta eikä työnantaja ole puuttunut hänen toimintaansa aiemmin.

Puolustusvoimat vetosi irtisanomispäätöksessään myös siihen, että tapaus on aiheuttanut vahinkoa myös Rannikkoprikaatin ja puolustusvoimien julkisuudelle, sillä tapausta käsiteltiin laajasti mediassa.

Sotilas totesi mediajulkisuuteen, että hän ei ole itse antanut lehdistölle haastatteluja ja epäili tapauksen herättäneen paljon huomiota, koska oikeudenkäynti oli osunut kesäaikaan  ja "lehdistöllä on ollut vähän muita uutisia".

Virkamiesoikeudellinen prosessi ei ole sidoksissa rikokseen

Hallinto-oikeus otti päätöksessään kantaa siihen, onko irtisanomisessa ollut kyseessä “erityisen painava syy” .

HAO:n mukaan virkamiesoikeudellinen arviointi ei ole suoraan sidoksissa rikosoikeudelliseen arviointiin, eikä irtisanominen edellytä sitä että virkamiehen olisi todettu syyllistyneen rikokseen tai hänet olisi tuomittu rikoksesta.

– Näyttövelvollisuus irtisanomisen perusteina olevista seikoista on työnantajalla riippumatta siitä, onko virkamiehen menettelyä pidetty myös rikosoikeudellisesti moitittavana.

Päätöksen mukaan puolustusvoimat on voinut ryhtyä virkamiesoikeudellisiin toimenpiteisiin, vaikka käräjäoikeuden tuomio on ollut vailla lainvoimaa.

HAO piti päätöksessään sotilaan menettelyä oikeuskäynnin alaisissa tapauksissa olleen vastoin laissa määriteltyä käyttäytymistä.

Myös siitä hallinto-oikeus oli samaa mieltä, että asian saama huomio mediassa oli omiaan antamaan “vakavalla tavalla väärän kuvan” puolustusvoimista.

– Kun otetaan huomioon valittajan virkamiesoikeudellinen asema, johon liittyy erityinen käyttäytymisvelvollisuus, ja se, että menettely on tapahtunut virantoimituksessa, on irtisanomisen edellytyksiä koskevassa kokonaisharkinnassa voitu antaa merkitystä myös asian saamalle julkisuudelle.

Lue myös:

Rikoksesta epäilty ruokavaltuutettu valitti virasta pidättämisestään – oikeus hylkäsi

Jari Vilén saa jatkaa ministeriössä

Ukrainan asevoimia ei voi tukea rahankeräyksellä Suomessa – yhdistys haluaa lakiin muutoksen

Ukrainan asevoimille ei saa kerätä rahaa Suomessa - kirjallinen  kysymys

Tuoreimmat aiheesta

Puolustusvoimat