SPR:n avustustyötekijä lähetettiin Puolaan auttamaan Ukrainan pakolaisia: "Olen hirveän surullinen, miksi olen lähdössä"

MTV3:n Asian ytimessä -ohjelma tapasi jo kymmenettä kertaa avustusmatkalle lähtevän Niinisen juuri ennen lähtöä. 

–  Olen hirveän surullinen, miksi olen lähdössä. En tiedä komennuksesta juuri mitään, kuin lennän ensin Budapestiin, josta kuulen viimeisimmät tiedot. Todennäköisesti minut lähetetään lähelle rajaa Puolan puolelle auttamaan avustustarvikkeiden jakelua varastosta.

Turvapaikkakriisi vuonna 2015 synnytti Niinisessä voimakkaan auttamisen halun, joten hän hakeutui silloin Suomen Punaisen ristin vapaaehtoiseksi. Niinisen ammattitaidolla logistiikan hoitamisessa oli kysyntää, kun hän auttoi perustamaan ja varustamaan vastaanottokeskuksia eri puolille Suomea.

– Pahoin pelkään, että Ukrainan sodasta saattaa tulla toisinto turvapaikkakriisistä. Toivon vilpittömästi, että ei tule.

Tällä kertaa perhe ei ilahtunut isänsä lähdöstä konfliktialueen läheisyyteen.

– Huomasin heidän kasvoistaan, että suhtautuminen oli erilaista sodan vuoksi. Aiemmin olen lähtenyt pääasiassa katastrofialueille. Aion jatkuvasti olla yhteydessä perheeseeni Suomessa, sillä se luo heille turvaa. 

Emme kanna koskaan asetta

Niininen kertoo, että Punaisen ristin periaateisiin kuuluu, että heidän ainut aseensa on punainen liivi, josta heidät tunnistaa.

– Emme kanna ikinä asetta eikä kyytiin oteta edes poliisia, jolla on ase. Periaatteisiin kuuluu myös tasa-arvo eli kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. En lähde ajattelemaan puolesta tai vastaan vaan periaatteenani on jakaa apua hädässä oleville, kuten kuivamuonaa, vilttejä ja vettä. Ne on ne muut ihmiset, jotka ajattelee näitä asioita.

Hädässä olevien lasten kohtaaminen on erityisen rankkaa Niiniselle.

– Olen halunnut ajatella, että kun kohtaan katastrofin keskellä leikkiviä pieniä lapsia, niin ehkä lapset eivät kärsi siitä yhtä paljon kuin heidän vanhempansa. Kyllä se riipaisee, kun nainen itkee, sillä en voi luvata mitään vaan voin ainoastaan tarjota lohduksi empatiaa ja sympatiaa.

Niininen uskoo, että uutisten ja maailman huomion keskipiste siirtyy taas kuukauden kuluttua toisaalle, kun koronankin kohdalla on käynyt. Niinisen oman kommennuksen kesto on kuukaudesta kolmeen tilanteen mukaan.

– Ei se ihmisten hätä ole minnekään hävinnyt, mutta me punaisen ristin avustustyöntekijät olemme silloinkin auttamassa siellä. Esimerkiksi Haitissa olimme auttamassa viime vuoden loppuun saakka.

Lopuksi Niininen toteaa, että katastrofista toipuminen ja yhteiskunnan pyörien uudelleen käynnistäminen vie aikaa.

– Mielestäni paras tapa ja selkein tapa on lahjoittaa rahaa katastrofirahastoon. On se kaunis ajatus, että yksittäiset ihmiset vievät apua ja hakevat ihmisiä rajalta Suomeen. Mielestäni tehokkain ja varma tapa varmistaa avun päätyminen hädänalaisille on kuitenkin katastrofirahastoon lahjoittaminen.

Niininen perustelee tätä sillä, että hän hoitaa logistiikkaa eli sitä minne avustustavarat menevät asianmukaisesti hädänalaisille ihmisille. 

– Kaikesta pidetään hyvin tarkkaan kirjaa. Esimerkiksi jos käyn ostamassa avustustyöntekijöillekin vettä, niin se kirjataan ja kirjanpito lähetetään hyväksyttäväksi keskustoimistoon ja lahjoittajille, perustelee Niininen.