Presidentti Stubb vahvisti "käännytyslain"

Presidentti Alexander Stubb on vahvistanut niin kutsutun käännytyslain tänään. 

Laki astuu voimaan ensi maanantaina ja on voimassa vuoden.

Stubb kirjoittaa asiaa koskevassa lausunnossaan, että hän ymmärtää lakiin liittyvät oikeudelliset ja inhimilliset jännitteet.

– Keskustelu osoittaa suomalaisten vahvan sitoutumisen kansalliseen turvallisuuteen ja oikeusvaltioon. Eri näkemyksistä huolimatta kaikkien tavoitteena on Suomen paras. Vaalikaamme aina keskusteluilmapiiriä, jossa kuuntelemme ja kunnioitamme toistemme näkemyksiä.

Sallii maahanpääsyn estämisen

Käännytyslaki sallii maahanpääsyn estämisen ilman oikeutta turvapaikanhakuun esimerkiksi tilanteessa, jossa Venäjä käyttää mahdollisia turvapaikanhakijoita Suomen painostamiseen. Rajan ylittäneet käännytetään tällöin pois Suomesta.

Turvapaikkahakemukset tulee kuitenkin ottaa vastaan, jos se on rajavartijan arvion mukaan välttämätöntä esimerkiksi lapsen, vammaisen tai muun erityisen haavoittuvassa asemassa olevan oikeuksien turvaamiseksi.

Poikkeuslakia voidaan soveltaa kuukausi kerrallaan ja vain rajatulla osalla Suomen rajaa ja sen läheisyyttä. Lain käyttöönotto on korkean kynnyksen takana.

Täpärä hyväksyntä

Eduskunta hyväksyi lain perjantaina kevätkauden viimeisessä istunnossaan. Äänestystulos oli hyvin täpärä. Lakiehdotuksen kiireelliseksi julistaminen hyväksyttiin täysistunnossa äänin 167–31, eli se sai tuekseen tarvittavan viiden kuudesosan enemmistön. Sen jälkeen eduskunta hyväksyi käännytyslain samoin lukemin.

Laki on saanut osakseen paljon arvostelua. Lain säätämisen on arvioitu esimerkiksi olevan räikeästi ristiriidassa sekä perustuslain, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten että EU-oikeuden kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat