Sukupuoltaan korjaavien määrä 20-kertaistunut arvioidusta – korjausprosessi kestää resurssipulan takia vuosia: "Sinut laitetaan todistamaan itsesi uudestaan ja uudestaan"

– Miten hyvin ”transpolit” (sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikat) toimivat tällä erää? Toimiiko järjestelmä?

Taysin Aino Mattila (AM): Kun nykyinen translaki ja asetus säädettiin, arveltiin maassa olevan 300 transsukupuolista. Silloin arvioitiin, että yksikin tutkimusyksikkö riittäisi, mutta transasetuksella päädyttiin säätämään kahdesta yksiköstä. Kuluneiden 20 vuoden aikana edellä mainittu arvio tutkittavien määrästä on osoittautunut erittäin vahvasti aliarvioiduksi. Tutkittavien määrä on noin 20-kertaistunut asetuksen alkuvuosista, mutta kahden asetuksen mukaisen tutkimusyksikön resurssit eivät ole lisääntyneet vastaavasti. Ainakin aikuisten transpoliklinikoille on muodostunut pitkiä sisäisiä jonoja ja tutkimusjaksot ovat pitkittyneet suhteettomasti.

Husin Katinka Tuisku (KT): Yksikkömme on pyrkinyt vastaamaan viime vuosikymmeninä kasvavaan ja monimuotoistuvaan palvelutarpeseen. Lähetemäärä on viimeisen 15 vuoden aikana 24-kertaistunut. Pystymme palvelemaan yhä suurempaa määrää potilaita, ja käytössämme on aiempaa enemmän tieteellistä tutkimusnäyttöä.  Toiminnan keskittyessä kahteen yliopistosairaalaan on pystytty kehittämään palveluita tieteellisen näytön mukaisesti, yhdenvertaisin ja kansallisesti yhtenäisin periaattein. Palveluvalikoiman kattavuus on laajentunut ja omaa laadunseurantatietoa on kertynyt. Sukupuolidysforian yleistyminen väestössä on vaatinut hoitoketjun ulottamista kaikille terveydenhuollon tasoille, joka käytännössä tarkoittaa verkkopohjaista palveluita ja matalan kynnyksen konsultaatioita. Translain poistuminen auttaa kohdentamaan toimintaa lääketieteellisesti ja eettisesti kestävämmin.

Saamamme myönteinen palaute liittyy usein potilaiden kohtaamiseen, ja kielteinen tyypillisesti viiveisiin, joskin päinvastaistakin palautetta joskus on. Ruuhkautumisen näemme itsekin keskeisenä ongelmana. Viiveet voivat liittyä ruuhkautumiseen tai toisinaan potilaan yksilölliseen haastavaan tilanteeseen. Ruuhkautuminen liittyy lähetemäärän kasvuun,  kliinisten ongelmien monimuotoistumiseen ja yleiseen terveydenhuollon henkilöstövajeeseen. 

Terveydenhuollon yleinen henkilöstövaje heijastuu kahdella tavalla yksikköömme: Ensinnäkin joudumme tutkimusjaksoilla huomioimaan laajemmin muita kliinisiä ongelmia, jotka ovat jääneet hoitamatta oman alueen palveluissa ja kovin huonokuntoisten potilaiden kanssa tutkimusyhteistyö ei onnistu tai vaatii enemmän aikaa. Toiseksi, jos henkilöstöä lähtee meiltä tai jää virkavapaalle, on vaikeaa rekrytoida tilalle uusia. 

– Mitä ovat ongelmat?

AM: Taysin sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla diagnostiset tutkimusjaksot venyvät helposti kahteen vuoteen tai ylikin. Tämä on pitkä aika odottaa mahdollisten sukupuolen korjaushoitojen alkua tai ohjaamista muuhun hoitoon. Puhutaan sisäisistä jonoista. Tutkittavat pääsevät ensimmäiselle vastaanottoajalle hoitotakuun puitteissa, mutta sen jälkeen eteneminen hidastuu. 

Asiaan vaikuttaa mm. valtakunnallisesti vaikea psykiatripula, joka Taysin psykiatrian toimialueella näkyy resurssien puutteena muissakin yksiköissä. Psykiatrian poliklinikoille on satojen potilaiden jonoja; useiden satojen mielenterveyden häiriöistä kärsivien ihmisten jonotusaika hoitoon kestää yli hoitotakuun. Pulaa on yhä enemmän myös muiden ammattiryhmien työntekijöistä.

Yhä enemmän tulee lähetteitä henkilöistä, joilla on sukupuoliristiriitaan liittymätöntä psykiatrista problematiikkaa; osa on sangen sairaita nuoria aikuisia. Vanhan asetuksen aikana heidät piti ottaa sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle ajankohtaisista ongelmista huolimatta. Lähetteiltä ei edes saanut odottaa kattavia esitietoja.

KT: Potilaiden näkökulmasta viiveet ovat keskeinen ongelma. Osa potilaista todella hyötyisi nopeammasta tutkimusjaksosta, mutta osa tarvitsee pidemmän seuranta-ajan ja ensin muita palveluita. Joskus vie aikaa päästä sen verran vakaaseen tilanteeseen, että voitaisiin yhteisymmärryksessä potilaan kanssa selvittää identiteettikokemuksen vakiintuneisuus ja pysyvästi kehoa muokkaavien sukupuolenkorjaushoitojen soveltuvuus.

Potilasturvallisuuden, henkilöstön jaksamisen ja laadukkaan työn näkökulmasta ongelmana voidaan pitää myös tutkimusyksikköön kohdistuvia ennakkoluuloja, jotka saattavat joidenkin potilaiden kanssa vaikeuttaa luottamuksellisen yhteistyön rakentamista. ”Portinvartija”-rooli on vanhentunut käsite, joka viittaa vastakkainasetteluun tutkivan yhteistyön sijaan, ja siihen, että ylipäätään olisi vain yksi oikea ”portti”, sen sijaan että kärsimystä aiheuttavia tekijöitä, selviytymiskeinoja ja palveluvalikoimaa tarkasteltaisiin kokonaisuutena. 

Laajemmin näen ongelmana poliittiset ideologiset pyrkimykset vaikuttaa lääketieteelliseen päätöksentekoon, ja käsitteiden sekoittumisen. Esimerkiksi yhdenvertaisuus ei voi tarkoittaa sitä, että kaikki saisivat julkisessa terveydenhuollossa täsmälleen saman hoidon yksilöllistä tarpeistaan riippumatta. Vastaavasti itsemääräämisoikeus ei julkisessa terveydenhuollossa tarkoita sitä, että kaikki saisivat haluamansa hoidon, vaan hoidon pitää olla yksilölliseen kliiniseen arvioon sekä yleiseen tieteelliseen näyttöön perustuvaa ja sisältyä kansalliseen palveluvalikoimaan.

– Mitä pitäisi tehdä?

AM: Valtakunnallista psykiatripulaa pitäisi pystyä helpottamaan, jota kautta resursseja olisi helpompi kohdentaa myös sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle.

PALKO:n (Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto) uusien ohjeiden mukaan on ollut mahdollista palauttaa aikaisempaa enemmän lähetteitä, kun lähetteen perusteella on ollut selvää, että henkilö tarvitsee psykiatrista hoitoa. Näissä tapauksissa on hyvin usein ollut kyse siitä, että vaikeista psyykkisistä ongelmista kärsiviä ihmisiä lähetetään sukupuoli-identiteetin poliklinikalle, vaikka sellaisessa tilanteessa ei ole mahdollista tehdä luotettavaa tutkimusta. Toive sukupuolen korjauksesta saattaa myös johtua mielenterveyden häiriöstä. Uudella lähetteellä voi tulla, jos mielenterveyden häiriön hoidon jälkeen edelleen kokee nk. sukupuoliahdistusta ja toivoo sen leivittämiseksi ruumiillisia sukupuolen korjaushoitoja.

KT: Yleisellä tasolla pitäisi varmistaa julkisen terveydenhuollon jatkuvuus ja hakea ratkaisuja henkilöstövajeen korjaamiseen. 

 Oman yksikkömme toimesta meidän pitää jatkaa tutkimusjaksojen sujuvoittamista ja kohdentamista. Ajanvarausta nopeutamme robotiikan avulla ja työtehtäviä jaetaan uudella tavalla, laajemmalle joukolle henkilöstöä. Tutkimusten eri osien laajuutta tarkastellaan kriittisesti. Päivitämme kliinisiä menetelmiä soveltuvaksi aiempaa monimuotoisempiin tarpeisiin ja päivitämme osaamistamme kansainvälisessä verkostossa. Täydennämme palveluitamme kilpailutetuin ostopalveluin, joiden ansiosta osan jonotusajoistakin voi käyttää hyödyllisesti.  Aikaistettua konsultatiivista apua tarjotaan etäyhteyksin tilanteisiin, joissa tutkimusjakso ei vielä välttämättä ole ajankohtainen. Koulutamme muuta terveydenhuoltoa kohtaamaan sukupuolidysforiaa ja sukupuolen moninaisuutta. Päivitämme verkkomateriaaleja, jotka olemme laatineet muutama vuosi sitten sukupuolidysforiasta kärsiville, ja ammattilaisille avuksi ensivaiheen selvittelyyn ja tuen tarjoamiseen. Potilaiden omaa aktiivista roolia tutkimusyhteistyössä korostetaan. Olemme saaneet avuksemme kehittämistyöhön kokemusasiantuntijan.

 – Nykyisin transpolilla potilaana kestää reilut 2 vuotta saada F.64-diagnoosi ja päästä sitä kautta hormonihoitoihin, onko näin pitkä aika perusteltua vai mikä olisi prosessille oikea kesto?

AM: Tutkimus olisi luotettavasti tehtävissä puolessa vuodessa.

KT: Koska potilaiden tilanteet ja tarpeet ovat yksilölliset, on vaikeaa sanoa yksiselitteistä oikeaa kestoa -se voi vaihdella puolesta vuodesta pariin vuoteen. Jos takana on jo aiempia tutkimuksia ja potilaan toimintakyky kohtalainen, voidaan edetä nopeammin.

 – Onko yksiköitä Suomessa tarpeeksi, montako pitäisi olla ja miksi?

AM: Koko maan kannalta Helsingissä ja Tampereella sijaitsevat yksiköt eivät sijaitse maantieteellisesti optimaalisesti. Erilaisten digitaalisten palveluiden lisääntymisestä huolimatta kaukana näistä yksiköistä asuvat ovat eriarvoisessa asemassa. Jos yksiköitä olisi jokaisessa viidessä yliopistollisessa sairaalassa, maantieteellinen epätasa-arvo lievittyisi. Samalla kahteen nykyiseen aikuispsykiatriseen tutkimusyksikköön kohdistuva paine helpottaisi.

Lähempänä tutkittavien omia hyvinvointialueita sijaitsevilla tutkimusyksiköillä olisi myös paremmat, paikalliseen tietämykseen pohjautuvat mahdollisuudet ohjata tutkittavia saamaan tarvitsemiaan hoitoja omien asuinalueittensa mukaisten palveluiden piiristä. Sukupuolen korjaushoitoihin voi liittyä mm. psyko-sosiaalisen tuen tarvetta, erilaisia somaattisia jälkihoitotarpeita, verkoston huomioimista ynnä muita palvelutarpeita, joiden järjestäminen olisi helpompaa lähempänä tutkittavien omaa elämänpiiriä.

KT: Yksiköiden lisääminen ei ratkaisisi ruuhkautumista, koska osaavan henkilöstön saatavuus on kynnyskysymys nykyissäkin yksiköissä. Uuden henkilöstön saatavuus olisi epävarmaa ja sen kouluttaminen veisi aikaa, joka vaatisi panostusta nykyisistä yksiköistä tai pahimmillaan henkilöstösiirtoja, jotka taas heikentäisivät nykyisten yksiköiden toimintaa.

 – Entä henkilökuntaa, paljonko?

AM: Taysin aikuisten sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla ei ole yhtään virassa olevaa erikoislääkäriä lukuun ottamatta koko mielialahäiriöiden vastuualueen ylilääkäriä, joka osallistuu pienellä työaikapanoksella poliklinikan toimintaan. Muuten lääkärit ovat kilpailutuksen kautta hankittuja vuokralääkäreitä. Heidän työaikapanoksensa vastaa noin puolentoista lääkärin työpanosta.

Psykologeja on lähes kolmen työpanoksen verran ja sosiaalityöntekijöitä kahden. Sairaanhoitajia on noin kolmen työpanoksen verran.

KT: Henkilöstömäärän vahvistaminen olisi tervetullut, joskaan valitettavasti ei taida olla realistinen ratkaisu huomioiden henkilöstön saatavuus ja julkisen terveydenhuollon säästötavoitteet.

– Kunnioitetaanko sukupuolenkorjausprosessissa ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta?

AM: Sukupuolen korjausprosessissa kunnioitetaan ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta samalla tavalla kuin kaikkien terveydenhuollon apua tarvitsevien ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta.

KT: Nämä ovat kaikessa terveydenhuollossa toiminnan edellytyksiä, eivätkä sukupuolenkorjaushoidot tee siihen poikkeusta. Sukupuolenkorjausprosessi on kuitenkin laajempi käsite kuin pelkät lääketieteelliset hoidot. 

Valitettavasti aiempi translaki ei noudattanut näitä päämääriä. Nyt oikeudellinen sukupuolen vahvistaminen perustuu itsemääräämisoikeuteen, ja ihmisarvoa loukkaavasta hedelmättömyysvaatimuksesta on päästy.

 – Miten huono tilanne oikeasti on?

AM: Uusia tutkittavia tulee enemmän kuin nykyiset resurssit sallivat ja sisäiset jonot ovat pitkät. Valitettavasti psykiatrialla on vaikea tilanne muuallakin kuin sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikoilla.

KT: Kansainvälisesti verrattuna tilanne ei ole huono -Suomessa laadukasta hoitoa saa yhdenvertaisin ja kansallisesti yhtenäisin, tieteelliseen näyttöön perustuvin käytännöin kahden yliopistosairaalan toimesta.  Järjestelmämme sai myönteistä palautetta äskettäin kansainvälisessä seminaarissa. 

Terveydenhuollon henkilöstövajeesta huolimatta meillä sentään on vakituista, osaavaa henkilöstöä, vaikka emme julkisella sektorilla pystykään kilpailemaan palkoilla yksityissektorin kanssa. Arvostus potilaitamme kohtaan, ja halu auttaa näkyy työhön sitoutumisessa, ja siinä, että teemme joka päivä parhaamme, ja panostamme oman toimintamme arvioimiseen ja korjaamiseen. Onneksi useimpien potilaiden kanssa pääsemme hyvään yhteistyöhön, ja toimiviin hoitosuunnitelmiin, vaikka se veisi enemmän aikaa kuin molemmat osapuolet toivoisivat. 

Lähetän kuitenkin samat terveiset Lääkäriliitolle, kuin aiemminkin, että lääkäreiden koulutuspaikkoja pitää lisätä viiveettä. Ja hallitukselle terveiset, että julkisen terveydenhuollon henkilöstövajetta ei ratkaista säästämällä. Suomessa on Pohjoismaiden edullisin julkinen terveydenhuolto.