Yhdysvaltalainen Phil Mendez ja suomalainen Harriet Sundqvist rakastuivat ensisilmäyksellä jo 80-luvulla, mutta kadottivat toisensa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin he sanoivat toisilleen tahdon.
Rakastuminen, rakkaus ja avioliitto eivät ole mitään Disney-satuja.
Paitsi Phil Mendezin ja Harriet Sundqvist-Mendezin tapauksessa. Ainakin melkein.
Mikä hauskinta, Phil on jopa aikoinaan työskennellyt Disneylle, mutta se on kokonaan toinen tarina.
Palataan siis 80-luvulle New Yorkiin Sandy Frankin työhuoneeseen. Nuori kuvittaja ja animaattori Phil Mendez oli juuri lentänyt sinne kotoaan Kaliforniasta.
Sandy Frank, yhdysvaltalainen tv-tuottaja, vaatii Philiä mukaansa Ranskaan Cannesin televisiofestivaaleille.
– Vastasin, etten lähde, koska vihaan pitkiä lentoja ja olin vasta lentänyt lähes viisi tuntia.
Samaan aikaan Suomessa elokuvayhtiö Epidem oli tehnyt rahakkaan diilin dokumenttielokuvasta ja päättää lähettää joukon työntekijöitään Cannesiin.
Mukaan lähti myös sihteerinä työskentelevä Harriet.
Myös Yhdysvalloissa Sandy Frank saa lopulta Philin suostuteltua mukaansa, kun lupaa miehelle ainutlaatuisen lennon Concordella, ääntä nopeammalla lentokoneella.
Jo seuraavassa hetkessä kone nousi 45 asteen kulmassa kohti sinistä taivasta kovan huminan saattelemana.
– Sitten aivan yhtäkkiä läpäisimme äänivallin, tuli täysin hiljaista ja jo hetken päästä laskeuduimme Ranskaan.
Lue myös: Parisuhde paremmaksi: Oletko kiinnittänyt näihin asioihin huomiota?
Ensikohtaaminen
Cannesissa Philiä odotti lähes kuninkaallinen kohtelu Carlton hotellissa.
– Yövyin hotellin morsiussviitissä. Viereinen huone oli varattu minulle luonnosten piirtämistä ja maalaamista varten.
Phil piti tätä liioitteluna, mutta myöhemmin, kenties kohtalon johdattelemana, tuolle toisellekin huoneelle löytyisi tarkoituksensa.
Illalla Phil lepäsi sviitissään, kun oveen koputettiin jämäkästi. Sandy käski Philiä lähtemään kanssaan festivaalivieraille järjestettyyn iltajuhlaan.
Matkustamisesta väsynyt Phil kieltäytyi, mutta taaskaan tv-moguli ei antanut periksi.
– Sandy halusi pukea minut valkoiseen pukuun ja viedä ihmisten ihmeteltäväksi. Pukeuduin kuitenkin mustaan pukuuni, Phil muistelee nauraen.
Siellä juhlahumun keskellä Phil piirteli aikansa luonnosvihkoonsa, kunnes vihkosesta loppui tila kesken.
– Lähdin kävelemään juhlijoiden joukkoon ja vastaani tuli suomalainen Margaret, jonka olin tavannut aiemmin päivällä konferenssissa.
Phil pyysi uutta tuttavuuttaan kanssaan tanssimaan, mutta daami kieltäytyi kohteliaasti ja kehotti pyytämään tanssiin ystäväänsä Harrietia.
– Kysyin missä Harriet on. Margaret vastasi hänen olevan aivan selkäni takana.
Lue myös: Unelmoitko tosirakkaudesta tai haikailetko yhä eksäsi perään? Riski on iso: "Elämä meni jo"
Eurooppalainen nainen kuin haltija
Phil kääntyi ja tunsi valtavan energian iskevän päin kehoaan.
– Siinä Harriet seisoi ja tervehti minua nimeltä. En tuntenut tätä ihmistä ennestään, enkä tiennyt, miten hän tiesi nimeni. Olin otettu ja lumoutunut siitä, että hän tiesi nimeni.
Phil ei saanut katsettaan irti Harrietista. Hän tunsi, kuinka kaikki muu hänen ympärillään hidastui kuin elokuvissa.
– Yhtäkkiä bändi tuntui soittavan puolitahtiin ja ihmiset ympärillämme lähes pysähtyneen.
– Kun Harriet sitten pyysi minua tanssimaan, en voinut kieltäytyä. Olin kuin pyörremyrskyn niellyt. Laitoin käteni Harrietin ympärille ja koko kehoni huusi: olen kotona.
Tanssi jatkui läpi illan, mutta Philistä ja Harrietista se tuntui vain yhdeltä vartilta.
– Heti Ranskaan saavuttuamme Sandy oli vitsaillen varoittanut minua, että eurooppalaiset naiset ovat kuin velhoja. Tanssimme jälkeen mietin vain, mitä ihmettä juuri tapahtui. Tätäkö Sandy oli tarkoittanut.
Lue myös: Mikä on maailman seksikkäin kieli? Kieltenopiskelijat nimesivät suosikkinsa
4000 dollarin luonnosvihko ja nurkan takana riitelevä nainen
Seuraavana päivänä Phil istui ranskalaisessa jazz-ravintolassa jälleen kerran luonnosvihko mukanaan piirrellen paikallisista potretteja.
Piirtämisen keskeytti kanadalaismies, joka tiedusteli, oliko totta, että Phil osaa piirtää.
– Mies kertoi olevansa pulassa, sillä oli saapunut Rivieralle lomamatkalle vaimonsa kanssa ja hävittänyt kaikki matkakuvat jonnekin.
Hän halusi ostaa luonnosvihkon, jotta pariskunnalle jäisi muisto matkasta ja ranskalaisista maisemista.
– Kieltäydyin, koska olin itsekin ensimmäistä kertaa Ranskassa ja ikuistanut matkaani piirroksiini.
Epätoivoinen mies alkoi lyödä Philin pöytään dollareita: 1000, 2000, 3000.
– 4000 dollarin kohdalla myönnyin miehen pyyntöön, mutta työnsin hänelle rahat takaisin ja toivotin hänelle ja hänen vaimolleen siunausta.
Silminnähden helpottunut kanadalaisturisti ei kuitenkaan antanut periksi, vaan jätti rahat Philille.
– Käärin setelit folioon, taittelin pieneen pakettiin ja työnsin lompakkoni taskuun, jonne ne unohtuivat.
Seuraavaksi Philin huomion kiinnitti nurkan takaa kuuluva naisen kiivastunut ääni.
– Menin katsomaan, mitä tapahtuu ja näin, että kyseessä oli minut edellisiltana lumonnut nainen.
Harriet riiteli tuottajansa kanssa, koska tämä oli luvannut Harrietin hotellihuoneen yhden yön jälkeen toiselle henkilölle.
Tässä kohtaa Philin sviitin naapurihuoneelle löytyi tarkoitus. Harriet majoittui siihen matkansa loppuajaksi.
Phil ja Harriet viettivät ikimuistoisen viikon yhdessä Rivieraa kierrellen. Vain ystävinä.
– Olin silloin vielä naimisissa ja meillä oli neljä lasta, joten kerroin Harrietille, että ystävyys oli ainoa, mitän välillämme voisi olla.
Kohtalo löysi viikon aikana tarkoituksen myös Philin luonnosvihkosta saamilleen rahoille.
– Ostin niillä Harrietille erään mekon, kun luottokortit eivät juuri sillä hetkellä toimineet, Phil naurahtaa.
Lue myös: Netissä sitkeästi kiertävä deittiuskomus surettaa seksuaalikasvattajaa: "Hirvittävän yksinkertaista ja yksioikoista ajattelua"
"Maan nielaisema" mies löytyy LinkedInistä
Taianomainen kohtaaminen ja yhdessä vietetty aika eivät kuitenkaan koskaan jättäneet Philiä ja Harrietia rauhaan.
Ei, vaikka sekä Phil että Harriet löysivät rinnalleen kumppanit tahoillaan.
Phil ehti erota ensimmäisestä avioliitostaan ja avioitua vielä kahden muun kanssa ennen kuin olisi hänen ja Harrietin aika.
– Yritin etsiä Harrietia vuosien varrella muutamia kertoja. Kerran 90-luvulla jopa matkustin Suomeen töihin. Tuolla matkalla kysyin suomalaisilta yhteistyökumppaneiltani, tunsivatko he naista nimeltään Harriet.
– Myöhemmin selvisi, että he olivat itse asiassa entisiä kollegoitani, mutta he olivat väittäneet Philille, etteivät he tunteneet minua. En tiedä miksi, Harriet hymähtää.
¨
Suomessa ollessaan Phil jopa otti taksin Harrietin äidin luokse, mutta ketään ei ollut kotona.
– Minäkään en koskaan unohtanut Philiä. Yritin etsiä häntä, kun olin eronnut ensimmäisestä avioliitostani, mutta oli kuin maa olisi niellyt koko miehen.
Sitten lopulta, 15. lokakuuta 2013, kohtalo päätti, että Harriet ja Phil olivat viimein ansainneet onnellisen loppunsa yhdessä.
– Selailin LinkedIniä hiljaisena hetkenä töissä ja hätkähdin. Vastaan tuli Phil Mendez. Kädet täristen laitoin hänelle viestiä. Suutani kuivaa vieläkin, kun kerron siitä. Se oli minulle niin tunteellinen hetki, Harriet kertoo ääni väristen.
Harriet näppäili Philille viestin.
Hei Phil, mitä kuuluu? Olisi mukava kuulla sinusta.
Lue myös: Voiko apeus tarttua? Tutkimus selvitti, miten kumppanin mieliala vaikuttaa parisuhteessa
Valtameren yli lentäen avioliittoon
Yhdysvalloissa Phil oli juuri pakannut elämänsä laatikoihin, sillä hän oli muuttamassa toiselle puolen maata. Työpöydällä ollut tietokone ilmoitti saapuneesta viestistä.
– En ollut uskoa silmiäni, kun näin viestissä Harrietin nimen. Siinä hän oli. Nainen, jota olin etsinyt. Toistelin itsekseni: hyvä Jumala, miten voi olla, Harriet?
Phil vastasi Harrietin viestiin ja ehdotti puhelua, joka soitettiin seuraavana päivänä. Ensikohtaamisesta oli vierähtänyt kolmekymmentä vuotta.
Philin pään sisällä kaikui vain yksi ajatus: En voi enää päästää häntä menemään.
– Hyvin rohkeasti kysyin: Harriet, oletko naimisissa?
– Vastasin, en ole, entä sinä Phil? Harriet kertoo.
– En ole. Eikö nyt olisi aika? Phil lausui puhelimeen.
– Kyllä, hihkaisi Harriet.
Kuusi kuukautta ja lukemattomia kaukopuheluita myöhemmin, 7. huhtikuuta 2014, Harriet lensi Los Angelesiin ja 8. huhtikuuta vietettiin häitä Santa Barbarassa.
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, he istuvat helsinkiläisellä työhuoneellaan toisistaan edelleen kiinni pitäen.
Irti päästämättä.