Suomalaiselta hurja keihäskaari – tähtäsi heiton puolisonsa suuntaan

142255954
Toni Keränen heitti miesten keihäänheiton karsinnassa komean kaaren 85,27.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 06.08.2024 12:57
Toimittajan kuva
Antti Rämänen, Pariisi

antti.ramanen@mtv.fi

Miesten keihäskarsinnan A-ryhmässä komean ennätyksensä 85,27 viskannut Toni Keränen teki viileän ratkaisun kahden epäonnistuneen heiton jälkeen.

Keräsen ensimmäinen heitto Pariisin olympialaisten karsinnassa jäi 79,04 metriin ja toinen oli yliastuttu. Nopealla alustalla ja aiempaa kovemmalla vauhdinotolla askelmerkkiä oli siirrettävä taaksepäin.

Sen jälkeen heitto pysyi kasassa ja uran ensimmäinen 85 metrin viskaisu näki päivänvalon.

– Tietysti ensimmäisellä olisi voinut heittää, mutta tuollakin olen ihan tyytyväinen, Keränen tokaisi helpottuneena.

Keränen kävi kahden kierroksen jälkeen ottamassa valmentajaltaan Petteri Piiroselta kommentit vastaan, mutta tiesi jo itsekin, mitä pitää tehdä.

– Siirsin koko ajan askelmerkkiä taaksepäin. Oli niin hyvä vire päällä, että meinasi koko ajan tulla vähän lähelle. Jouduin jättämään kaksi ensimmäistä heittoa vähän kesken ja sumppuun. Viimeisellä taas metrin lisää vauhtia, ja osui kohdalleen.

Pariisin olympialaisten hyvä aamutunnelma ja perheenjäsenten läsnäolo antoivat tuulettomassa säässä potkua heittoihin.

– Sen tiedän ainakin, että puoliso oli siellä vastapäätä, niin piti yrittää mahdollisimman lähelle heittää, Keränen vitsaili.

Myös Oliver Helander meni aamukarsinnasta torstain loppukilpailuun ainoaksi jääneellä ensimmäisellä heitollaan 83,81, joka riitti karsintaryhmän viidenteen sijaan. Suomalaisista Lassi Etelätalo heittää päivän toisessa karsintaryhmässä.

Keränen ei lähde ottamaan mitalipaineita, mutta jo karsinnassa vaikean tilanteen selättäminen antaa lisää odotuksia torstaille.

– Tuntui vielä, että oli ihan hallittavissa rajoissa. Sellainen sopiva pressure oli päällä. Yleensä tommoisessa tilanteessa heittää pitkälle, kun on selkä seinää vasten.

Tuoreimmat aiheesta

Pariisi 2024