Suomalaiset tuntevat puolisonsa raha-asiat hyvin – liki puolet myös riitelee rahasta

1:42img
Näin suomalaiset riitelevät rahasta.
Julkaistu 20.10.2023 06:30
Toimittajan kuva
Salla Hekkala

salla.hekkala@mtv.fi

Lähes kaikki suomalaiset pariskunnat kokevat tuntevansa puolisoidensa yleisen taloudellisen tilanteen hyvin ja puolet jopa erittäin hyvin. Ikä vaikuttaa siihen, onko raha-asioista puhuttu vai sovittu.

Suomalaiset tuntevat todella hyvin puolisonsa raha-tilanteen, kertoo Danske Bankin teettämä kyselytutkimus

Vastaajista 94 prosenttia kertoi tuntevansa puolisonsa yleisen taloudellisen tilanteen vähintään melko hyvin ja joka toinen erittäin hyvin. Vain kuusi prosenttia kertoi tuntevansa puolisonsa yleisen taloudellisen tilanteen melko tai erittäin huonosti.

Viiden jälkeen -ohjelmassa vierailleen Danske Bankin sijoittamisesta ja säästämisestä vastaavan johtajan Ville Oravan mukaan tulos oli positiivinen yllätys heillekin. 

– Suomessa on perinteisesti ajateltu, että rahasta ei puhuta, mutta näköjään puhutaan ja hyvä niin. Avioliitto näytti vielä lisäävän tietoa puolison raha-asioista, Orava kertoo.

Riitoja rahasta syntyy silti monessa suhteessa. Kyselytutkimuksen mukaan liki puolet riiteli rahasta puolisonsa kanssa joskus.

Kolme selvästi yleisintä riidan aihetta olivat rahankäyttötyylin erot, päivittäisiin hankintoihin liittyvät raha-asiat ja menojen vähentäminen.

– Kyllä ne ovat niitä arkisia asioita. Nimenomaan siihen rahankäyttötyyliin liittyviä juttuja, mistä kinastellaan helposti, Orava vahvistaa.

Jutun alussa olevalta videolta näet, miten Viiden jälkeen -ohjelman haastattelemat suomalaiset riitelivät rahasta läheistensä kanssa. Alla olevalta videolta voit katsoa Ville Oravan haastattelun kokonaan.

8:45img

Viiden jälkeen Ripsa Koskinen-Papunen Mikko Suursalmi MTV juontaja

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Suomalaiset tuntevat puolisonsa raha-asiat hyvin. Nuoret ja vanhat sopivat kuitenkin rahojen käytöstä eri tavoin.

Tuoreimmat aiheesta

Raha