Suomalaishiihtäjältä kommentti itärajan sijainnista – reagoi jyrkästi Venäjä-uutisiin

148029452
Markus Vuorela ilmaisi suorat mielipiteensä Venäjä-hiihtouutisiin.Lehtikuva
Julkaistu 02.03.2025 07:33
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen, Trondheim

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Hiihdostakin on kantautunut lähiaikoina huomionarvoisia Venäjä-uutisia. MTV Urheilu haastatteli Trondheimissa aihepiiristä useita suomalaisia MM-kisahiihtäjiä, joista jyrkimmin reagoi Markus Vuorela.

Helmikuussa raportoitiin, että useat venäläiset maajoukkuehiihtäjät olivat olleet harjoitusleirillä Italiassa. Venäläistähti Aleksandr Bolshunov sai lisäksi kilpailla Seiser Almissa Moonlight Classicissa. Mies voitti 30 kilometrin kisan, joka ei ollut Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n tapahtuma ja näin venäläiskielto ei ollut voimassa.

Järjestäjien puolelta perusteltiin ratkaisua sillä, että "urheilun pitäisi olla kaikille avointa".

Markus Vuorela ei venäläisten leireilystä ja Bolshunovin kilpailusta ilahtunut.

– Kyllähän se tietysti aika valitettavaa on. Varmaan Italia on sen verran kaukana itärajasta. Heillä voi olla erilainen suhtautuminen, mutta kyllä minä luulen, että täällä Pohjoismaissa on aika tiukka linja tuohon, rajavartija sanoi.

Joni Mäessä tapaus ei herättänyt suuria tuntemuksia. Hän pohti, että "kun katsoo maailman tilannetta, ajat näyttävät muuttuvan".

– Ei sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Kyllähän sillä mediahuomiota sai, Mäki tuumi.

"Oma mielipide on hyvin jyrkkä"

147957649Dopingtestauksen on oltava läpinäkyvää, Joni Mäki peräänkuuluttaa venäläisten mahdollisen paluun yhteydessä.Lehtikuva

Ajat vaikuttavat tosiaan talviurheilunkin saralla muuttuvan. Kansainvälinen luisteluliitto ISU sallii venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden osallistumisen olympiakarsintoihin neutraalilla statuksella. He pääsevät näin kilpailemaan paikoista ensi vuoden talviolympialaisiin Italiassa.

Lisäksi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT uutisoi helmikuun lopulla, että Kansainvälinen olympiakomitea KOK kehottaa lajiliittoja päästämään venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat takaisin kisoihin. Neutraaleina heidänkin olisi mahdollista tavoitella olympiapaikkoja.

KOK oli SVT:n tietojen mukaan ollut jo yhteydessä maasto- ja ampumahiihdon kansainvälisiin liittoihin. 

FIS:n puheenjohtaja Johan Eliasch suhtautui Radiosportenin haastattelussa myönteisesti ajatukseen venäläisten takaisin sallimiseen neutraaleina urheilijoina. Pariisin kesäolympialaisissa sai viime vuonna kilpailla 15 venäläistä urheilijaa ilman maatunnuksia.

Markus Vuorela ei tällä erää venäläisten paluuta hyvällä katsoisi.

– Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että niin kauan kuin Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainaan, ei venäläisiä kilpailuihin päästetä. Se kertoo sallimisesta siinä kohtaa. Kyllä oma mielipide on hyvin jyrkkä siihen asiaan, hiihtäjä painotti.

Joni Mäki pitää urheilullisena reunaehtona, että voimassa on oltava läpinäkyvä, varma dopingtestaus. 

– Että kaikilla on samat lähtökohdat arvokisoihin.

"Kaksi isoa kysymystä"

146336406Krista Pärmäkoski ajattelee, että vastauksia tarvitaan kahteen suureen kysymykseen.Lehtikuva

Krista Pärmäkoski pohti kriittisesti, miten urheilijan neutraalius määritellään. 

– Sillä on iso vaikutus.

– Sitten on se, kuinka he ovat pystyneet olemaan kansainvälisen antidopingin piirissä. Minun mielestäni ne ovat ainakin jo kaksi isoa kysymystä siinä, joihin pitäisi saada vastaukset, ennen kuin pystyn enemmän antamaan kommentteja tähän, Pärmäkoski kertoi.

Jasmin Kähärä ei halunnut ottaa suuresti kantaa. Hän sanoi olevansa varsinkin arvokisojen aikaan mielellään uutispimennossa omaan urheilemiseensa keskittyen, eikä hän ole juuri seurannut uutisointia asiasta.

– Tuo on vaikea kuvio. Siellä on kuitenkin erityyppisiä urheilijoita, Kähärä sanoi ja pohti, että asiassa on monta puolta.

Osa urheilijoista ei ole yksilöinä toiminut väärin, valtio johtoineen on.

Tuoreimmat aiheesta

MM-hiihdot