Kaksi YK:n sopimusvalvontaelintä on antanut Suomelle moitteet tapauksissa, jotka koskevat saamelaisalueille myönnettyjä kahta malminetsintälupaa ja yhtä malminetsintävarausta. Ulkoministeriö julkaisi asiasta tiedotteen verkkosivuillaan.
Ratkaisut tulivat YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten komitealta sekä ja lapsen oikeuksien komitealta. Niissä todetaan, että Suomi loukkasi luvista valittaneiden oikeuksia useilla tavoilla.
Suomen katsottiin muun muassa loukanneen lapsen oikeuksien yleissopimusta, jotka koskevat lapsen oikeutta säilyttää henkilöllisyytensä, riittävän elintason ja oman kulttuurinsa.
Valituksen taustalla olevat lapset ovat kolme alaikäistä siskoa, jotka kuuluvat perinteistä siidajärjestelmään perustuvaa porotaloutta harjoittavaan saamelaisperheeseen.
Komiteat toteavat loukkausten perusteeksi sen, että malminetsintälupien ja malminetsintävarauksen myöntämisen yhteydessä ei ollut tehty vaikutusarviointia tai hankittu asianosaisilta vapaata, tietoon perustuvaa ennakkosuositusta.
Kansanliike keräsi liki 40 000 allekirjoitusta
Komiteoiden mukaan Suomen tulisi antaa valittajille tehokas hyvitys aiheutetuista loukkauksista.
Suomi on velvollinen raportoimaan molemmille komiteoille 180 päivän kuluessa niistä toimenpiteistä, joihin ratkaisujen johdosta on ryhdytty.
Lisäksi komiteat katsovat, että Suomella on velvollisuus ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin estääkseen vastaavien loukkausten toistuminen tulevaisuudessa.
Tapaukset liittyvät Käsivarteen tehtyihin malminetsintälupaan, joita vastustamaan perustettiin vuonna 2020 Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen -kansanliike.
Liike keräsi liki 40 000 allekirjoitusta kaivoshankkeita vastustavaan adressiin.
Juttua korjattu 11.10.2023 kello 15.12: Jutun viimeisessä kappaleessa käytettiin sanaa kaivosvaraus, joka on virheellinen termi. Kaivoslaissa käytetään termejä malminetsintälupa ja malminetsintävaraus.