Suomen ennallistamistavoite yllättää: Suurin osa on suota!

2:13img
Katso video: Suomessa ennallistetaan eniten suoalueita.
Julkaistu 24.07.2024 21:06
Toimittajan kuva

Raija Kantomaa

raija.kantomaa@mtv.fi

@RaijaKantomaa

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan jatkossa Suomessa pitää ennallistaa erityisesti suoluontotyyppejä, jotka ovat taantuneet ojituksen seurauksena.

Suomessa on jo parikymmentä vuotta ennallistettu esimerkiksi kansallispuistoihin liitettyjä soita, metsiä ja sisävesistöjä, mutta meriluontoa on palautettu entiselleen vasta viime vuosina. 

Tuore EU:n ennallistamisasetus velvoittaa Suomea ennallistamaan vuoteen 2030 mennessä 30 prosenttia direktiivin luontotyypeistä, mikä koskee soita, metsiä ja sisävesiä.

Metsähallituksen luonnonsuojelun asiantuntijan Helena Lundén esittelee MTV Uutisille hyvänä esimerkkinä Nuuksion kansallispuistoon kolme vuotta sitten liitetyn metsäisen suon, johon on aikoinaan yritetty istuttaa metsää.

– Tämä suo kuten moni muukin voidaan ennallistaa yksinkertaisella tavalla tukkimalla ojat, joka tehtiin muutama vuosi sitten ja jo nyt tässä kasvaa kosteaa rahkasammalta eikä kuivaa metsäsammalta.

Lundén lisää, että nyt metsäkanalinnun poikaset eivät enää huku ojiin, suolle tulleissa lammikoissa on taas hyönteisiä,  jotka ovat saaneet myös lepakot palaamaan.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa on ojitettu peräti viisimiljoonaa hehtaaria suota ja yritetty muuttaa talousmetsäksi, mutta miljoonalla hehtaarilla tämä epäonnistui.  Iso osa suoalueista  ennallistuu itsekseen, kun ne vain jätetään ne rauhaan.  

Luonnonsuojelun asiantuntijan lisää vielä, että soiden ennallistaminen on avainroolissa vesistöjen palauttamisessa.

– Kun ojat on täytetty suolta, enää ei mene ravinteita alapuolisiin vesistöihin, tämä parantaa samalla vesistöjen tilaa, lisää Lundén.

Metsä ennallistettiin polttamalla vuosi sitten Nuuksiossa

Katso videolta, miten metsä ennallistettiin polttamalla tai miten merta ennallistetaan Helsingin Lauttasaaressa.

Lue lisää: Suomesta on kadonnut parissa kymmenessä vuodessa 15 miljoonaa lintua – ”Ennallistamisasetuksella on keskeinen merkitys lintukantojen nostamisessa”

Ennallistamisasetus huolettaa maanomistajia: "Onko vaara, että metsät sosialisoidaan?"

Tuoreimmat aiheesta

EU