Suomen ja Yhdysvaltain kaksoiskansalainen Anna odottaa vaaleja pelokkaana: "Ihmiset eivät uskalla laittaa kylttejä pihoilleen"

2:37img
Katso Anna Kihlströmin haastattelu yllä olevalta videolta.
Julkaistu 17.10.2024 06:48
Toimittajan kuva
Pauliina Ainasoja

pauliina.ainasoja@mtv.fi

@ainasojapauliina
Toimittajan kuva
Jere Silfsten

jere.silfsten@mtv.fi

Tunnelma Yhdysvalloissa on erittäin jännittynyt, kun vaaleihin on aikaa enää 20 päivää.

Suomalainen Anna Kihlström on asunut Yhdysvalloissa lähes 15 vuotta ja on todistanut maan poliittisen ilmapiirin muuttumista. 

Viime vuosien aikana Yhdysvallat on jakautunut entistä vahvemmin kahteen leiriin, ja tämä näkyy erityisen selvästi vaalien lähestyessä.

Kihlström antoi haastattelun MTV Uutisille myös edellisten vaalien alla neljä vuotta sitten. Tuolloin hän varautui presidentinvaaleihin uusimalla omansa ja lastensa passit Suomen konsulaatissa Los Angelesissa, johon perhe matkusti tuhansien kilometrien päästä kotikaupungista Denveristä. 

Jos tilanne olisi kärjistynyt vielä enemmän, perhe oli valmis jättämään Yhdysvallat.

Lue myös: Trumpin arvaamattomuus huolestuttaa suomalaissiskoksia – Yhdysvalloissa asuvat Anna ja Laura ovat jopa varautuneet palaamaan Suomeen

Vaalit puhuttavat kotona ja koulussa

Tänä vuonna tunnelmat ovat myös jännittyneet. 

– Lapsenikin ovat kiinnostuneita vaaleista tällä kertaa, mikä on uutta, hän kertoo.

Vaalit puhuttavat niin koulussa kuin kotonakin, ja perhe aikoo järjestää vaalivalvojaiset olohuoneen lattialle levitetyillä patjoilla.

Kihlström pelkäsi viime vaalien alla levottomuuksia ja muistaa kirkkaasti lähes neljän vuoden takaisen Yhdysvaltain kongressitalon valtauksen. Tapahtumat ovat syventäneet pelkoa ja epävarmuutta tulevasta. 

– Tiedetään, mikä on mahdollista, ja se tekee tilanteesta vieläkin pelottavampaa. Täällä pidätetään henkeä tällä hetkellä.

Maan turvallisuus ja kahtiajako huolettavat

Kolmen lapsen äitinä Kihlström miettii yhä enemmän Yhdysvaltojen turvallisuustilannetta, erityisesti aseellista väkivaltaa ja mahdollisia levottomuuksia vaalien alla. 

– Aseellinen väkivalta on täällä aina läsnä, ja se mietityttää entistä enemmän. 

Lue myös: Trump: "Sisäiset viholliset on helppo hoitaa armeijalla"

Lisäksi hän on erityisen huolissaan naisten kehollisesta itsemääräämisoikeudesta, joka on ollut näkyvästi esillä presidentinvaalien väittelyissä. Kihströmillä on myös 6-vuotias tytär. 

– Kauhulla seuraan tätä keskustelua, hän kertoo viitaten oikeuksien kaventamiseen.

Yhdysvaltojen poliittinen kahtiajako on ollut aina olemassa, mutta Kihlströmin mielestä Donald Trump on entisestään syventänyt jakautumista normalisoimalla vihamielisen retoriikan.

– Kahtiajako on tällä hetkellä erittäin vahva, hän toteaa ja lisää, että nuorten keskuudessa on noussut entistä enemmän kriittistä ääntä Yhdysvaltojen politiikasta, erityisesti Israelin ja Palestiinan tilanteen myötä.

Lue myös: Äänestäjiä ohjaa yhä enemmän pelko, sanoo yhdysvaltalaisprofessori MTV:lle – erään yliopiston tunti osoittaa, miten suureksi kuilu on kasvanut

Myös kaksipuoluejärjestelmä on saanut kritiikkiä, minkä vuoksi moni saattaa jättää äänestämättä, kun sopivaa ehdokasta ei ole.

Politiikasta on vaikeaa keskustella

Kihlström on huomannut, että on vaikeaa keskustella poliittisista asioista vaalien alla, ellei tiedä toisen osapuolen poliittista kantaa. Vastapuolen kanssa keskustelu "voi mennä todella likaiseksi". 

– On vaikea aloittaa keskustelua vaaleista, ellei tiedä, että toinen henkilö on Harrisin puolella, hän selittää. 

Kihlström asuu Coloradossa, joka on perinteisesti kannatettu demokraattien ehdokkaita, mutta poliittinen ilmapiiri on muuttunut. 

– Täällä näkyy paljon vähemmän ehdokaskylttejä ihmisten pihoilla. Ihmiset eivät uskalla laittaa kylttejä pihoilleen, mikä on todella surullista, hän sanoo.

video

Yhdysvaltain vaaleihin on aikaa enää 20 päivää. Katso koko vaaleja käsittelevä Viiden jälkeen -ohjelman osuus.

Aiemmin Kihlström kertoo käyneensä keskusteluja sosiaalisessa mediassa myös Trumpin kannattajien kanssa, mutta kokee, ettei siitä ole mitään hyötyä.

– Se on vienyt paljon energiaa ja siitä ei ole mitään hyötyä. Sieltä tulee vain loka niskaan ja tiilimuuri vastaan, eli kenenkään Trumpin kannattajien mielipiteisiin ei voi vaikuttaa millään tavalla.

Ääni Kamala Harrisille

Vaikka Kihlström on kohdannut ihmisiä, jotka eivät aio äänestää, hän kokee asian hyvin tärkeänä. Kihlström itse aikoo äänestää demokraattien Kamala Harrisia. 

– Minun ääneni menee rasismia vastaan, naisten oikeuksien, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen, alkuperäiskansojen ja maahanmuuttajien oikeuksien puolesta, hän sanoo. 

– Ihmisoikeuksien puolustamisen ei ikinä pitäisi olla mielipidekysymys.

Lue myös: Osa republikaaneista toivoo Trumpin häviötä: "Harris on loistava vaihtoehto"

Kihlström pitää Trumpin äänestämistä lyhytnäköisenä ja uskoo, ettei kukaan olisi täysin turvassa Trumpin politiikan seurauksilta.

– Esimerkiksi naisten kehollisen itsemääräämisoikeuden rajoittamisella on koko yhteiskunnan kannalta merkittäviä seuraamuksia. Kuten on jo nähty, Trumpin politiikka ei ole vain Amerikan sisäinen asia. Sen vaikutus on näkynyt äärioikeistolaisen ideologian nousuna ympäri maailmaa.

Lue myös: Tiedekulma: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?

Kamala Harris antaa haastattelun aiemmin Trumpia myötäilleelle Foxille

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2024