Yhdysvalloissa asuvat suomalaissiskokset odottavat presidentinvaaleja pelonsekaisin tuntein – ja varautuvat pahimpaan

5:46img
MTV Uutiset Live tavoitti Anna Bedientin ja Laura Kihlströmin kertomaan jännittyneistä tunnelmista ennen presidentinvaaleja.
Julkaistu 01.11.2020 21:13
Toimittajan kuva
Janne Ahjopalo

janne.ahjopalo@mtv.fi

Denveriläinen Anna Bedient ja floridalainen Laura Kihlström kävivät juuri varmistamassa, että passimuodollisuudet ovat kunnossa.

Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat herättäneet laajalti pelkoja levottomuuksista – olipa vaalien lopputulos mikä tahansa. Demokraattien Joe Bidenin ja republikaanien Donald Trumpin välinen mittelö käydään kahden päivän kuluttua tiistaina.

Siskokset Anna Bedient ja Laura Kihlström kertovat MTV Uutiset Liven haastattelussa, että tunnelma heidän lähipiirissään on jännittynyt ja jopa pelokas.

– Huomaan, että ihmiset eivät kauheasti uskalla tällä hetkellä puhua vaaleista. Eilen pikkuisen käveltiin naapurustossa kun oli halloween ja huomasin, että toisille ei oikein puhuta. Ei uskalleta edes naapurille paljastaa, ketä on äänestetty, sanoo Bedient.

Bedient on asunut Yhdysvalloissa kymmenisen vuotta. Hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 2018 ja on samaan aikaan Suomen kansalainen.

Bedient äänesti nyt presidenttiä ensimmäistä kertaa: hän äänesti ennakkoon Bidenia ja varapresidentiksi Kamala Harrisia. Kireistä vaalitunnelmista on konkreettinen esimerkki aivan läheltä.

– Meillä oli naapuruston perheen pihalla töhritty hakaristein Biden–Harris-kannatuskylttiä.

Koulutukseltaan Bedient on sairaanhoitaja ja hän valmistuu keväällä kansanterveystieteen maisteriksi. Hän työskentelee parhaillaan professorin opetusassistenttina Coloradon yliopistossa.

Lue myös: Republikaanit haluavat hylätä yli 100 000 jo annettua ääntä Texasissa, syynä "autokaistaäänestys" – tuomari ottaa jutun käsittelyyn

Tilanne yhtä polarisoitunut kuin kansalaisoikeusliikkeen aikaan?

Laura Kihlström joutuu jättämään äänestämisen väliin, sillä äänioikeutta ei ole. Kihlström on tohtorikoulutettava, joka on asunut Yhdysvalloissa 4,5 vuotta.

Kihlströmin mukaan amerikkalaisten kahtiajakautuminen näkyy nyt erityisen selvästi.

– Tokihan kahtiajakautuminen on ollut tässä maassa aina. Jos mietitään kohtia, jolloin historian aikana on ollut suurimmat levottomuudet, ne ovat olleet orjuusinstituution lakkauttamisen jälkeen kansalaisoikeusliikkeen aikaan. Nyt eletään samanlaista kohtaa, jossa Amerikka on lähdössä yhteen tai toiseen suuntaan, miettii Kihlström.

Sisko Anna Bedient sanoo olevansa erityisen huolissaan nyt köyhien, mustien ja vähemmistöjen kohtalosta. Hän tunnistaa itse olevansa etuoikeutettu valkoinen ihminen, jolla ei ole kaikkein suurinta hätää.

Lue myös: Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama osoitti, että vanhat taidot ovat edelleen tallessa: Heitti uskomattoman korin – "Näin se käy!"

Yli 3 000 kilometriä ajoa passin vuoksi

Siskosten mielissä kytee epävarmuus omasta tulevaisuudesta. He ovat vastikään käyneet varmistamassa, että passiasiat ovat kunnossa. 

– Pari viikkoa sitten ajoimme Suomen konsulaattiin pohjoisempaan, että ovat passit voimassa ja paperit kunnossa. Tässä maassa kun ollaan maahanmuuttajia, ainakin minun perheeni, varaudun ihan mihin tahansa. Ei voida tietää, onko vallanvaihto rauhanomainen ja mitä seuraavien kuukausien aikana käy, sanoo Kihlström. 

Anna Bedentillä on kolme lasta, jotka ovat kaikki kaksoiskansalaisia.

– Ajoimme yli 3 000 kilometriä viime viikolla Los Angelesiin konsulaattiin hakemaan Suomen passit. Se tuo turvaa ja rauhaa tässä tilanteessa.

Katso lisää artikkelin yläosassa olevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2020